Paula Holmila

Asuntokauppa

Asuntojen hintoja vedätetään

Yhtä varma kevään merkki kuin talitinttien laulu, on kiinteistönvälittäjien jokavuotinen ilmoitus, että asuntojen hinnat ovat nousussa. Tämä kerrotaan melkein kaikissa tiedotusvälineissä uutisena.

Välittäjien jokakeväisellä tiedonannolla on kaksi tarkoitusta: saada myytävää ja lisätä kiinteistönvälittäjien tuloja pyrkimällä hintojen nousuun.

Kaikkihan tiedämme, että välittäjän palkkio on prosentteja myyntihinnasta, ja palkkio on muuten käsittämättömän monta prosenttia verrattuna työsuoritukseen tai verrattuna vaikka suunnittelijoiden palkkioihin.

Rakennusalan moraaliongelmista kärsivät myös tavalliset omakotitaloasujat

Tiesittekö, että 1960- ja 1970 -luvuilla rakennettiin asuintaloja, joiden tavoitteeksi asetettiin vain 25 vuoden elinikä? Entä tiesittekö, että vielä nytkin rakennukselle mitoitetaan rakennusalalla normaaliksi kestoksi vain 50–70 elinvuotta?

Kuitenkin oletettiin ja oletetaan edelleen, että ihmiset ostavat näistä taloista itselleen asuntoja, maksavat niistä ehkä koko elinikänsä lainaa ja kuvittelevat turvaavansa asuntokaupoillaan myös jälkeläistensä hyvinvoinnin.

Julkaise syötteitä