*

Paula Holmila

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Helsinki voisi ottaa mallia Espoosta

Espoossa on tultu siihen tulokseen, että ns. hinta-laatupisteytys julkisten rakennusten arkkitehtien valinnassa ei mittaakaan varsinaisesti laatua, vaan johtaa kokeneiden toimistojen suosimiseen. Hinta-laatu –pisteytys otettiin valtakunnallisesti käyttöön 90-luvun alussa.

Tässä vallalla olevassa käytännössä arkkitehdeiltä pyydetään hintatarjous vaikkapa päiväkodin suunnittelusta. Tarjoajat valitaan esimerkiksi suunnittelukokemuksen perusteella. Tarjousta tehtäessä ei ole piirretty yhtään viivaa päiväkodista. Suunnittelu alkaa vasta tuloksen selvittyä.

Espoossa on vuosikausia kokeiltu, mitä maksaa järjestää yleisiä arkkitehtuurikilpailuja kouluista, päiväkodeista ja muista julkisista rakennuksista. Yleiseen kilpailuun saavat osallistua kaikki, kilpailuvaiheessa on tiedossa paikka, ja arkkitehtuurikilpailun aikana kymmenet elleivät sadat suunnittelijat ovat tutkineet paikan ja tulevan rakennuksen toiminnan.

Espoon kunta teettää itse kilpailuehdotuksista kustannuslaskennat , jolloin päästään vertaamaan todellisia kustannuksia. Myytti siitä, että kilpailut veisivät aikaa ja tuottaisivat kalliimpia rakennuksia, on kumottu Espoossa: esimerkiksi juuri valmistuneen Kirkkojärven koulun yleisen arkkitehtuurikilpailun kustannusvertailussa halvimman ja kalleimman ehdotuksen hintaero oli vain n. seitsemän prosenttia.

Uutta valintamenettelyä on kehitellyt Espoon kaupunginarkkitehti Lars Hagman. Hän sai valtionpalkinnon viime vuonna. Hagman väittää Kunta-lehteen tekemässäni haastattelussa, että kilpailut jopa maksavat itsensä takaisin. Yli 15 miljoonan hankkeissa kilpailukulut jäävät alle prosenttiin. Kilpailut ovat myös nostaneet esille uusia, nuoria suunnittelijoita, ehdotuksethan tehdään nimettöminä.

Kirkkojärven koulun sai tehtäväkseen nuorten arkkitehtien Verstas-toimisto,  Tuomarilan ja Suurpellon päiväkodin aiemmin tuntemattomat Auer & Sandås –arkkitehdit  jne.

Suomalaisessa arkkitehtuurissa kilpailuilla on ollut jo pitkälti toista sataa vuotta, alkaen Suomen pankista, erittäin merkittävä osa. Kilpailut vähenivät ratkaisevasti 1990-luvulla.

Kunnissa siirryttiin huonosti toimivaan hinta-laatupisteytys -järjestelmään. Tämä on johtanut siihen, että sinänsä erinomaiset  ja menestyneet Pekka Helin ja Tuomo Siitonen tai Timo Vormala suunnittelevat suunnilleen joka toisen rakennuksen pääkaupunkiin.

Nuorten arkkitehtien on ollut vaikea saada töitä. Ilman kilpailuja Raili ja Reima Pietilä tai Juha Leiviskä olisivat tuskin suunnitelleet juuri mitään, ja kilpailujen avulla pääsivät työhön kiinni myös aikanaan Eliel Saarinen ja Alvar Aalto.

Kilpailuja kutsutaan joskus arkkitehtuurin tuotekehittelyksi. Viime kesänä valmistuneen Vantaan Pyhän Laurin kappelin kilpailuun vuonna 2003 tuli lähes 200 ehdotusta. Sen voittivat nuoret arkkitehdit Anu Puustinen ja Ville Hara  – nyt kappeli herättää suunnatonta kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Hinta-laatupisteytykseen Hara ja Puustinen tuskin olisivat päässeet, voiton aikoihin Puustinen oli vielä opiskelija.

Joskus kilpailutöillä, joita ei edes toteuteta, voi olla merkitystä arkkitehtuurin kehityksessä. Esimerkiksi Viipurissa pidettiin 30-luvulla konserttitalokilpailu, jonka voittivat Martta ja Ragnar Ypyä. Sattuneista syistä konserttitaloa ei koskaan rakennettu mutta ehdotuksen on väitetty vaikuttaneen jopa Alvar Aaltoon ja varsinkin sodanjälkeiseen maamme ensimmäiseen konserttitaloon Turkuun.

Valtakunnallisesti pidetään itsestään selvänä, että kirkkojen, kirjastojen ja muiden kulttuurirakennusten suunnittelijat valitaan arkkitehtuurikilpailuilla. Espoossa kilpailuja on käytetty pienempiinkin kohteisiin hyvin tuloksin, on saatu aikaan eri puolille kaupunkia uutta ja mielenkiintoista arkkitehtuuria, nostettu esille uusia suunnittelijoita, saatu paljon julkisuutta ja tunnustusta jopa kansainvälisesti.

Helsingin ja muidenkin kuntien pitäisi ottaa mallia Espoosta. Mutta malli pätisi muuallakin kuin kunnissa, esimerkiksi rakennusliikkeille ja kaupalle.

 
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Heikki Kastemaa

Tässä on uutta tietoa arkkitehtuurikilpailuista. Kun kilpailutyöt jätetään anonyymisti, tulokset voivat olla yllättäviäkin. Muistelen, että Vantaan Pyhän Laurin siunauskappelin nuoret suunnittelijat kertoivat huomanneensa - ilmeisesti yllätykseen oli sekoittunut myös kauhua - että heidän ehdotuksensa oli voittanut professoreiden ja maankuulujen konkareiden kilpailuehdotukset.

Tutut arkkitehdit kertovat usein innostuneesti siitä, miten olivat nuorina ammattilaisina osallistuneet joihinkin kilpailuihin. Vaikka arkkitehtuurikilpailuja on arvosteltu sisäpiirien hyväksikäyttötilanteina, niiden säännöt pitävät kyllä melko hyvin vettä. Olen ollut huolissani kilpailujen vähentymisestä, kyllä ne suomalaisen arkkitehtuurin tasoa ovat nostaneet.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Joidenkin tunnettujen arkkitehtien kieli on niin tunnistettavaa, ettei nimettömyys aina toimi. Mutta uskoisin, että palkintolautakunnat kyllä punnitsevat laatua ja iloisia yllätyksiä, uusia nimiä tulee juuri kilpailujen kautta esiin, siitä ovat esimerkkejä monet Espoon kilpailut ja tuo mainitsemani Vantaan kilpailu.

Matti Mottonen

Arkkitehtuurikilpailut ovat varmasti paikallaan. Mihin niitä sitten pitää käyttää?

Kun Espoon ympäristöä katsoo, ei arkkitehti tule ensiksi mieleen. Mieleen tulee autoteihin hukattua rakennusalaa, jota reunustaa pusikko, risukko, ja betoni. Tästä iloisena poikkeuksena ovat tietyt vanhat keskukset. Tapiola? Ei, ei Tapiola. Paljon vanhemmat.

Julkinen tila rajoittuu kauppakeskuksiin, joissa ihmiset ilmeisesti haluavat vaellella. Monessa kaupungissa keskustaa hallitsee kuuluisa marketlaatikko, joiden sisäkatot taipuvat.

Mihin sitä arkkitehtiä edes tarvitaan? Tietyn aikakauden mallirakennukset toistavat samaa elementtitehtaan mallikieltä ja koetelluista ratkaisuista - úlkona ja sisällä - tehdään uusia virheitä.
Arkkitehdin kädenjälki ei tavalliselle kulkijalle todellakaan avaudu. Ymmärrän etteivät budjetit (ja aikataulut) anna varaa, tehokkuuden ehdoilla.

Tätä on varmasti tarkoitus korjata. Lisäksi hometilat ovat surullisen kuuluisia. Korjaantuuko se koulujen ja päiväkotien kilpailuttamisella?

Kouluja käyttäen esimerkkinä: lapset tarvitsevat hyvää ja virikkeellistä ympäristöä. Kuitenkin opetus ratkaisee. Koulujen tarve ja sijainti ratkaisee enemmän ja se vaihtelee ellei haluta kuljettaa lapsia ympäri. Koulut ovat myös puolijulkista tilaa. Niistä ei saa ahaa -elämyksiä. Ne eivät hallitse julkista tilaa eikä sisälle pääse. Miksi siis käyttää paukkuja turhaan? Voisiko suunnittelun keskittää laatuun?

Voisiko arkkitehtuuri keskittyä elämyksiin ja elinympäristöön ja esim. koulut voitaisiin toteuttaa "yksi malli sopii kaikille" -periaatteella?
Kuitenkin on juututtu mallitaloasenteeseen sodanjälkeiseltä ajalta.

Tilataan yksi, sopivasti muunneltava koulumalli ja kehitellään sitä. Samalta tehtaalta ne kaikki osaset kuitenkin tulevat.

Ihan lopuksi. Kyllä, minä pidän arkkitehtuurin luomasta ympäristöstä. Liian usein vanhasta (inmisenkokoisesta) kaupunkiympäristöstä, mutta siihen mahtuu nykyaikainen ahaa -arkkitehtuuri. Kilpailut ovat varmasti hyvästä. Vähemmän ja parempaa.

Kaipa sekä Helsingin, Oslon että Kööpenhaminan oopperatalot syntyivät kilpailun jälkeen. Jokin suomalaisessa arkkitehtuurissa - arvostetussakin mättää. Siinä on Alvarista saakka unohdettu ihminen ja funktio.

Jaaha - naapurissa valmistaudutaan nostelemaan legopalikoita uuteen, kalliiseen asuinlaatikkorakennukseen.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Espoon hajanaisuudella on pitkä historia, ja siellä on syntynyt paljon pahaa jälkea Toistaiseksi tämän uuden systeemin tulokset ovat myös hajallaan - käy katsomassa mainitsemiani kohteita. Silti juuri koulut ja päiväkodit ovat hyvä alku... Toivoisin, että kilpailu Puolarmetsän sairaalan uudisrakennuksesta toteutuisi, se toisi uudenlaista sairaala-arkkitehtuuria, voittaneessa ehdotuksessa on vältetty sairaaloiden epämiellyttävät pitkät käytävät.
http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/uutiset/15461....

Esa Mattila

Puolarmetsän sairaalasta sen verran, että Espoon kaupungin asettamat ehdot urakalle ovat tällä hetkellä sellaiset, että mikään rakennusliike ei tule niitä hyväksymään. Tällä hetkellä urakkaa ei todennäköisesti tulla aloittamaan vielä pitkään aikaan.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Toivottavasti löytyy jokin ratkaisu, koska Orkidea toisi jotain uutta valtakunnallisestikin katsoen sairaala-arkkitehtuuriin.

Petri Sakkinen

Naulan kantaan, Paula!

Lisäisin vielä sen, että aivan erityisesti tarvittaisiin kaksivaiheisia ja (oikeita) ideakilpailuja.

Paitsi että nykyiset kilpailut ovat niin raskaita, että on monia, mahdollisesti hyvinkin lahjakkaita ja taitavia, arkkitehtejä, joilla ei ole resursseja "täysiin" kilpailuihin, olisi monessa tilanteessa hyvä lähteä liikkeelle vähän avoimemmin mielin kuin nyt tehdään.

Äärimmäisen yksityiskohtaisen tilaohjelman nyysääminen ja epärealistisen yksityiskohtainen kustannuslaskenta eivät edistä uusien ideoiden kehittämistä. Arkkitehdin arkityössä käy varsin usein niin, että tilaajan ohjelma ja tavoitteet eivät tosiasiassa olekaan ihan niin yksiselitteisiä kuin on kuviteltu ja paremmat ehdotukset otetaan kiitollisuudella vastaan.

Toimituksen poiminnat