*

Paula Holmila

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Suomalainen kuvataide on monipuolista ja kukoistavaa

Ensin pari kulttuurisitaattia. ”Suomalainen kulttuuripersoonahan pitää Yhdysvaltoja perkeleenä, jota pitää kaikin keinoin vastustaa. Vaikka Neuvostoliitto sortui pari vuosikymmentä sitten, siitä on ilmeisesti unohdettu kertoa apurahaviiniään latkivalle kulttuurimafialle.”

”Ylimpänä vihalistalla on nykykuvataide, jota kansa ei ole koskaan hyväksynyt.”
”Voitettavana ei ole vain kansan taideviha…”

Nämä sitaatit eivät ole perussuomalaisten vaaliohjelmasta, vaan kahden arvostetun journalistin, Helsingin Sanomien kulttuuriosaston päällikön Saska Saarikosken kolumnista ”Paha G” ja toimittaja Jouni Tervon kolumnista, joka ilmestyi ensiksi Korjaamon sivuilla ja sitten Kalevassa.

Kumpikin toimittajista arvioi kollegojaan myös televisiossa Ruben Stillerin veljeskunnassa Pressiklubissa.

”Paha G”:n vieressä samalla sivulla kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan 27 prosenttia tutkituista olisi käynyt vuoden aikana taidenäyttelyissä. Luku olisi suurempi, jos olisi ollut Ars- tai Picasso-vuosi, mutta varteenotettava se silti on.

Minä puolestani olen vuosikymmeniä ihastellut, kuinka ennakkoluulottomia ja uteliaita suomalaiset ovat kuvataiteen ja arkkitehtuurin suhteen. Arsien kävijämäärät on tilastoitu 60-luvulta alkaen, ja ne kertovat”kansasta” täysin päinvastaista kuin Saarikoski väittää. Yksin Kiasmassa oli ensimmäisenä vuotena 350 000 kävijää, 2000-luvun Ars-näyttelyvuosina lähes 250 000, ja viime vuonna 165 000 kävijää. Nämä luvut eivät minusta ole pieniä eivätkä kerro taidevihasta. Parempi subjekti molemmissa kolumneissa olisi ollut kansan sijaan ”minä”.
 
Kummassakin tekstissä väitetään myös, että kulttuurieliitti vastusta yksimielisesti ja kiivaasti Guggenheimin museon tuloa Suomeen. Tämäkään väite ei pidä paikkaansa.

Minä en tietenkään kuulu kulttuurieliittiin, mutta olen seurannut keskustelua, ja kulttuurieliitti ja me muut kulttuuri-ihmiset olemme hyvin monta mieltä, jakautuneita, jotkut hämmentyneitä, ja monet eivät ole muodostaneet lopullista mielipidettään. Nythän on julistettu tutkimus- ja keskusteluaika, mutta keskustelua ei ilmeisesti sovi käydä, ainakaan jos esittää vääriä mielipiteitä tai on jotain kysyttävää.

Tervon kolumnissa väitetään, että kulttuurieliitin vastustus johtuu Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin persoonasta, ja että Helsingin kaupungin taidemuseo on kansainvälistynyt vasta Berndt Arellin ja Sirénin aikana. Tosiasiassa Helsingin kaupungin taidemuseo oli ehkä Suomen taide-elämän tärkein kansainvälistäjä ennen Kiasman perustamista jo Marja-Liisa Bellin ja Tuula Karjalaisen johtajakausina. Esimerkiksi Costakis-kokoelman tuonti Suomeen sekä japanilaista taidetta ja tilakäsitystä esittelevä Ma-näyttely 80-luvulla olivat pitkävaikutteisia merkkitapahtumia. Karjalainen toi Latinalaisesta Amerikasta esimerkiksi Fernando Boteron ja Frida Kahlon näyttelyt. Kahloa esiteltiin Helsingissä laajemmin kuin huippusuositussa näyttelyssä Berliinissä viime vuonna. Kiasma taas on ollut alusta pitäen varsin kansainvälinen.

Tervo ei mainitse kolumnissaan lähdettä, mutta jos lähde on ollut merkittävän taidemuseon johtaja, olen huolissani. Pitääkö tosiaan kaikki kuvataidetta koskevat keskustelut henkilöidä?
Tämä on hyvä tapa lopettaa keskustelut. Luulen, että kulttuurieliittiä eivät kiinnosta juorutaso ja henkilöt, vaan sisällöt.

Saamiemme vähäisten tietojen perusteella voin nyt ottaa kantaa yhteen asiaan. Helsingin kaupunki on tarjonnut Guggenheimille Töölönlahtea tai Katajanokan ahdasta merenrantatonttia, jonne piti tulla ristihotelli. Ei missään nimessä Katajanokalle! Tontin kohtalo on parasta ratkaista vasta, kun sen molemmin puolin tulevat arkkitehtuurikilpailut on käyty. Kauppatorin tuntuma on huomioarkkitehtuurille täysin sopimaton historiallisen ympäristönsä takia, kuten ristihotellista käyty laaja kansalaiskeskustelu osoitti. Helsinkiin on tulossa monta uutta merenranta-aluetta. Miksei museotoimintaa voisi sijoittaa ympäristöön, jonka identiteettiä se todennäköisesti nostaisi?

Töölönlahden suunnittelu rakennus rakennukselta on huolestuttavaa. Kaikki uudet kulttuurilaitokset eivät taida sinne mahtua, vaikka sen kehittäminen kulttuurirakennusten alueena onkin hyvä lähtökohta. Ai niin, yksi aloitteleva poliitikko väitti jossain, että samat piirit jotka vastustivat Katajanokan hotellia, kannattavat Guggenheimin tuloa Suomeen, yksi kummallinen ja paikkansa pitämätön väite lisää.

Museoiden tilanne on vähän samanlainen kuin kauppakeskusten: vierekkäin olevat tukevat ja edistävät toisiaan, eivätkä välttämättä kilpaile, joten kilpailukauhukuvatkin ovat minusta aiheettomia.

Siitä ajatuksesta en pidä, että Guggenheimin tulo Suomeen korvaisi Helsingin kaupungin taidemuseon. Mutta muuten: en tiedä, en ole muodostanut lopullista kantaani, odotan tarkempia tietoja, osallistun keskusteluun, jos sallitaan. Ja sanonpa vielä, että suomalainen kuvataide on monipuolista ja kukoistavaa, mutta siitä ei voi tietää, ellei käy näyttelyissä.

Olen ollut pitkään huolissani siitä, että median ”blogistuminen” ja ”kolumnisoituminen” hämärtää journalismia. Median tehtävänä on tiedon eikä ennakkoluulojen välitys. Kun journalistit kirjoittavat kolumneja, niissäkin pitäisi täyttyä journalistin ohjeet: tiedot ovat oikeita, lähteet kerrotaan, lähteitä on useampia ja niiden antamat tiedot tarkistetaan, mielipiteet ja tiedot erotetaan toisistaan selvästi.

Julkisen sanan neuvosto suhtautuu väljästi kolumnien kärjistyksiin, mutta minusta kantaa voisi tiukentaa ainakin väärien tietojen välityksen suhteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Heikki Kastemaa

Blogisoituminen on pahaksi. Media välittää yhä enemmän ennakkoluuloja, vaikka sen pitäisi ehkäistä niitä. Omatunnon kysymys esimerkiksi Jouni Tervolle, ovatko kirjoituksesi lisänneet vai ehkäisseet ennakkoluuloja?

Keskustelun mahdollisuus on vuorovaikutuksessa ja parhaimmillaan se voi ratkaista ongelmia. Ilmaisu on tietysti hauskaa, ja kaikkein hauskinta on varmaankin itseilmaisu. Puhtaaseen itseilmaisuun perustuva kirjoittelu on mielestäni tuomittavaa.

Eli toivomuksena niin Uudelle Suomelle kuin muillekin lehdille: lopettakaa itseilmaisuun perustuva mielipidevaltainen journalismi ja aloittakaa tietoihin, perusteluihin ja neutraalisuuteen pohjautuva tiedonvälitys.

Ikävää, että muun muassa Guggenheim-kysymyksessä tai perussuomalaisten vaaliohjelmassa juuri kuvataide toimii pyykkilautana, jota vasten hierotaan poliittista ja ideologista agendaa. Kun tätä on kohdistunut kuvataiteisiin jo pitkään, siinä alkaa olla taide-insestin makua.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Nykyään joka jutun viereen sijoitetaan toimittajan "kommentti" tai "näkökulma", jotka ovat ikävystyttävää luettavaa, jos toimittajalla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Uusi Suomi on eri juttu, se toimii nykyään blogialustana, mutta noin muuten, toimittajien tehtävä on välittää tietoa eikä joka asiaan tarvitse muodostaa mielipidettä.

80-luvun kansainvälistyminen taide-elämässä on fakta, ei mielipide, kirjoitan aiheesta enemmän seuraavassa Taide-lehdessä. 80-luvulla myös muut taidemuseot kuin Helsingin taidemuseo, toivat paljon näyttelyitä eri puolilta maailmaa, mutta tähän tilanteeseen ei ole palattu sen jälkeen, kun museoiden toimintamahdollisuudet alasajettiin 90-luvulla.

Toimituksen poiminnat