*

Paula Holmila

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Pölyt pois museoista

Olen parikymmentä vuotta tasaisin väliajoin kuuluttanut julkisesti suomalaisia historiallisia museoita ja muita julkisin varoin rahoitettuja erikoismuseoita ryhdistäytymään ja järjestämään toimintaa, joka kiinnostaisi yleisöä. Viimeksi otin asian esiin viime syksynä radiossa.

Joka kerta kun olen palannut Tukholmasta tai Berliinistä - kummassakin kaupungissa on vireää ja mielenkiintoista näyttelytoimintaa järjestäviä historiallisia museoita - ihmettelen suomalaisen museoalan passiivisuutta.

Yleisömäärät eivät kerro mitään museon tarpeellisuudesta, vaan museon toiminnasta ja henkilökunnasta. Heikot kävijämäärät eivät ole peruste lopettaa museo, vaan ottaa museon toiminta suurennuslasin alle.

Museoala on ollut Suomessa ilmeisen sisäänpäin lämpiävää. Alalla on omat käytännöt, joihin eivät  ensimmäisinä kuulu tieteen popularisointi tai yleisön houkutteleminen museoihin. Museothan ovat kansakunnan muistia,  – mikä on jo klishee – niiden tehtävä on tallentaa meidän aikaamme tuleville sukupolville ja kertoa meille menneistä ajoista.

Monissa museoissa olemassaolo mielletään kuitenkin lähinnä kokoelmien kartuttamiseksi ja hoitamiseksi. Kokoelmien päällä istuminen ei kuitenkaan täytä edes lain vaatimuksia.

Poikkeuksiakin on: taidemuseot ovat aktiivisia edelläkävijöitä. Helsingin kaupunginmuseolla ja Luonnontieteellisellä museolla on kekseliästä ja mielenkiintoista näyttelytoimintaa, Turun linnassa ja Hämeen linnassa on ollut erilaista aktiviteettia ja paljon varmaan eri puolilla maata sellaistakin, mitä en tunne.

Museoiden tunnettuus on kuitenkin hyvin paljon yksittäisten henkilöiden aktiivisuudesta ja näkemyksellisyydestä kiinni.

Pienissä paikallismuseoissa riittäisi yhteydenotto kouluihin ja paikallislehtiin moninkertaistamaan kävijämäärät, jos asennoiduttaisiin niin että yleisö on ylipäätään tarpeellista.

Alan ylintä valtaa käyttää Museovirasto. Siellä tehdään merkittävää ja lakisääteistä työtä kulttuuriperinnön säilyttämisen ja suojelemisen hyväksi. Siihen kuuluvat Kansallismuseo ja monta muuta museota.

Museovirasto antaa lausuntoja ja opastusta kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja sillä on myös valta kieltää ja rajoittaa kulttuuriperintöä koskevia toimia.

Mutta miksi Museovirastolla on huono imago? Miksi Suomessa museoitumiseen, museoimiseen ja museaaliseen liitetään negatiivisia tai vähän naurettavia sävyjä? Miksi ihmiset alkavat vähätellä heti, kun aletaan kertoa Museoviraston kannanotoista asioihin? Olisiko alalla syytä jonkinlaiseen itsekritiikkiin ja sen jälkeen maineen parantamiseen?

Yksi syy suojelupäätösten huonoon maineeseen on luultavasti se, ettei Museovirasto ole vaivautunut vuosien varrella paljonkaan kertomaan toiminnastaan eikä valaisemaan päätöksiensä taustoja suurelle yleisölle. Päätökset julistetaan ikään kuin ylhäältä päin eikä niitä perustella laajemmin. Kansallismuseon upeita kokoelmia esitellään laiskan ja kuivan puoleisesti vaikka jo pelkästään niiden pohjalta syntyisi vaikka mitä mielenkiintoisia yleisönäyttelyitä.

Kulttuurien museo, joka oli toiminnan valopilkku, aiotaan lopettaa ja nyt puhutaan Museoviraston muidenkin museoiden toiminnan purkamisesta, lopettamisesta, yhdistämisestä jne. Viime vuoden alusta Museovirastoon hankittiin uusi pääjohtaja Juhani Kostet Turusta, ja heti alkoivat ”purkutoimet”.

Mutta kun vain harvat puolustavat lakkautettavia museoita, niin se johtuu siitä, ettei niiden toiminnasta tiedetä juuri mitään.

Kansallismuseossa luotetaan siihen, että jokainen ikäluokka tekee pakollisen käynnin sinne kerran kouluaikanaan ja se riittää kävijämääriksi, jotka ovat huonoja. Julkisuudessa museo on ollut vain putkirikon yhteydessä, ja se tilaisuus kyllä käytettiinkin hyvin museo-olosuhteiden esittelyyn.

Kansallismuseo, koko Museovirasto ja sitä kautta suomalainen museolaitos, varsinkin historialliset museot, voisivat olla aktiivisempia, yleisöystävällisempiä ja tiedottavampia, ja sitä myötä tulisi puolustajia myös määrärahoille.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

jarno pelkonen

Muutamassa museossa työharjoittelijana ollessani olen huomannut , että museoiden täytyy olla steriileitä ja tylsiä paikkoja ?
Viihtyvyys, esillepano ja yleisön "mukanaolo" ei ainakaan näissä ole yhditynyt tai toteutunu.
Siihen lisäksi vielä museohenkilökunnan elitistinen ja ylimielinen asenne muita alempia työntekijöitä kohtaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Viime kesänä eräänä lauantai-iltana (huom. ajankohta!) Rauman vanhassakaupungissa ystävällinen mieshenkilö toimi suorastaan sisäänheittäjänä pikkiriikkisen puhelinmuseon ovella! Siinä oli asennetta malliksi vaikka isommillekin instituutioille.

Satunnainen lukija (nimimerkki)

"Pienissä paikallismuseoissa riittäisi yhteydenotto kouluihin ja paikallislehtiin moninkertaistamaan kävijämäärät, jos asennoiduttaisiin niin että yleisö on ylipäätään tarpeellista."
Asia ei ole aivan noin yksinkertainen. Kireä kuntatalous näkyy myös kouluissa, ja monen koulun museovierailu saattaa kaatua siihen, että koululla ei yksinkertaisesti ole määrärahoja esimerkiksi tilausbussia varten. Tilanne on tietenkin toinen, jos museo on niin lähellä koulua, että matkan voi tehdä kävellen tai polkupyörällä. Aika harvoin museo tai koulu huomaavat kysyä vaikkapa paikallista pankkia sponsoriksi.
Paikallislehtien peruskauraa ovat jutut paikallisista museoista, yleensä jokainen kesätoimittaja joutuu tekemään ainakin yhden museojutun. Pelkkä juttuhan ei saa väkeä liikkeelle, vaan kyllä museolla pitää olla tarjolla esimerkiksi uusi näyttely, jokin pienempi teemallinen kokonaisuus, käsityönäytöksiä, osaava opas tai ainakin mahdollisuus nauttia kahvia ja pullaa.

Miika Lauriala (nimimerkki)

Suomen kansallismuseo sai v. 2010 valtion budjettirahoitusta 7 597 000 euroa. Kansallismuseo ylläpitää 16 museokohdetta eri puolilla Suomea: Cygnaeuksen galleria, Hvitträsk, Kulttuurien museo, Seurasaaren ulkomuseo, Suomen merimuseo, Suomenlinna-museo, Urho Kekkosen museo Tamminiemi, Alikartano Mäntsälässä, Kuusiston kartano, Mannerheimin Louhisaaren kartanolinna, Elias Lönnrotin Paikkarin torppa, Pukkilan kartanomuseo, Urajärven kartanomuseo ja Yli-Lauroselan talonpoikaismuseo Ilmajoella.

Tänä vuonna Museovirasto sulki kartanomuseon Anjalankoskella ja sulku-uhan alla oli myös Presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi Luumäellä. Vuonna 2013 sulkeutuu Suomen ainoa maailman kulttuureita esittelevä museo, Kulttuurien museo.

Valtion taidemuseo, joka pyörittää kolmea museota (Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoff) ja kuvataiteen keskusarkistoa, sai v. 2010 valtion budjettirahoitusta 18 948 000 euroa. Valtion taidemuseolle on valtion budjettikirjassa vuosittain osoitettu "enintään 3 1630 00 euroa näyttelytoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen". Tällainen tuki puuttuu Suomen kansallismuseon alaisilta museoilta kokonaan.

Koko Museoviraston budjetti v. 2010 on 21 382 000 euroa. Tällä summalla Museovirasto toimii suojeluviranomaisena ja vaalii Suomen aineellista kulttuuriperintöä: tallentaa, tutkii ja jakaa tietoa. Museoviraston omistuksessa on 90 kohdetta, joissa on noin 400 rakennusta.

Näiden lukujen valossa on väärin moittia kansallismuseota laiskaksi. Kyse on riihikuivasta rahasta ja siitä, mitä voidaan tehdä. On totta, että kansallismuseo kantaa raskasta historiallista asenteellista painolastia, mutta sitäkin tärkeämpää on kannustaa ja tukea Museoviraston uutta johtoa poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa.

Molemmat uudet johtajat ovat erittäin asiantuntevia ja ammattitaitoisia, heillä on vahvat näytöt. Juhani Kostet on uudistanut määrätietoisesti ja onnistuneesti Turun museotoimea, ja Helena Edgrén on työntekijöiden keskuudessa laajalti arvostettu ja pidetty johtaja, joka ei pelkää uusia ideoita ja yhteistyömalleja.

Paula Holmila on oikeassa siinä, että valtion kulttuurihistorialliset museot ovat jääneet ohjelma-, julkisuus- ja budjettikamppailussa altavastaajiksi. Museovirastoa on myös painanut vuosikymmenten asenteellinen, valvonnan, holhouksen ja kieltojen kulttuuri, joka on rakentunut korkeakoulu- ja museomaailmassa 1800- ja 1900-lukujen aikana. Tällaisen taakan purkaminen ei ole helppoa.

Kulttuurihistorialliset museot ovat altavastaajia julkisuudessa ja valtion rahanjaossa. Kulttuurihistoriallisista museoista ja niiden kokoelmista on vaikea kehittää draamaa, lööppejä tai taidekeskusteluja. Kulttuurihistoriallisten museoiden voima on toisenlaisissa tehokeinoissa: tarinoissa, elämyksissä, esteettisistä kokemuksissa ja oivalluksissa, rauhassa, viisaudessa, kauneudessa ja rumuudessa, ajan patinassa.

Kulttuurihistorialliset museot rakentavat todellisuutta, sitä mitä Suomi ja maailma on ollut, mitä se on nyt, ja mitä ne ovat tulevaisuudessa. Juuri tästä syystä on surullista, että Kulttuurien museo suljetaan. Se on ainoa museo Suomessa, joka on laajalti esitellyt maailmankulttuureita kattavavasti, elävästi ja asiantuntevasti.

Holmila on oikeassa siinä, että museoala kaipaisi läpivalaisua ja asenteellista uudelleenananalyysia. Miksi alaa vaivaavat niin monet kiellot ja estot, eikö museoihin ja kokoelmiin voisi suhtautua astetta vapautuneemmin vailla loputtomia pelkoja? Kyllä esineet säilyvät, vaikka niitä kosketeltaisiin, eivätkä museorakennukset tuhoudu, vaikka niissä esiteltäisiin ruokakulttuuria ja soitettaisiin musiikkia, tai takassa palaisi elävä tuli. Jälleen kerran esimerkkiä tulisi hakea naapurimaa Ruotsista, missä museomaailman asenteissa ja yhteistyössä ollaan edellä vuosikymmeniä. Perässä tullaan.

Itse alaa reilun vuosikymmenen seuranneena voin iloisena todeta, että viimeisien vuosien aikana Museovirastossa on tapahtunut valtavia, myönteisiä asenteellisia muutoksia. Museoviraston uusi johto on hyvin avoin ja yhteistyökykyinen kansalaisjärjestöihin, korkeakouluihin ja yrityksiin päin, ja pyrkii aktiiviseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa. Tietääkseni Kansallismuseo on perustamassa myös ystäväyhdistystä, mihin toivon kaikkien museosta välittävien iittyvän.

Museoalan oikeita lääkkeitä ovat uudet näyttelyt, tekniikat ja filosofiat, uusi avoimempi ja ystävällisempi työ- ja toimintakulttuuri sekä tehokas markkinointi ja julkisuuskuvan rakentaminen. Lisäisin listaan vielä seuraavalla vaalikaudella toteutettavan tuntuvan kertakorotuksen Museoviraston perusbudjettiin. Sen edellytyksenä on aktiivinen ja asiantunteva vaikuttamisviestintä eli lobbaaminen eduskuntaan, yrityselämään, korkeakouluihin ja kansalaisyhteiskuntaan päin.

Miika Lauriala, puheenjohtaja
Seurasaaren ystävät ry.

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Miika Laurialan kirjoitus on asiantunteva ja rohkaiseva. Seurasaaren rakennusten uuneissa sentään en polttaisi puita...
Tuntuva korotus budjettiin antaisi mahdollisuuden markkinointiin, jota Kansallismuseon kaikki museot kaipaavat. Kuka löytää tiensä museoon, jonka sijaintia ei tiedä?
Unohdit Kansallismuseon alaisista museoista Kotkaan siirretyn merimuseon, kyllä siihenkin Museoviraston budjetista on rahaa löydyttävä.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Kiitos Miika Laurialalle painavasta ja valaisevasta kommentista. Itse haluaisin lisätä, että kun Museovirasto tekee tärkeää kulttuuriympäristön suojelutyötä, niin toivoisin, että suojelukohteeksi pääseminen olisi ylpeyden eikä ärtymyksen aihe.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

No mie en tunne museoasioita, mutta viime kesänä menin lastenlasten kans Tornioon ja minun vanha isä 82v halusi meän kans museoon, ko sielä on Lotta-asioista näyttely.

Voi kurjuutta, mikä esitys. Ei paljon mittään ja heti ovella tuli vastaan vanha pariskunta, joka sano, että sielä on vain ruottinkieltä. Ja totta oli, ei suomeksi mitään.

Esineet jostaki, josta ei tienny mitään ja vanha isä ja yksi siellä yhtä aikaa ollu vanha mies, net jutteli, kuinka hekki ois voinu tua tavaroita Lotta-ajalta.

Siis siellä ei ollu paljon mittään, eikä niistä tavaroista ollu selitystä eikä koko Lotta-asiasta mittään. En ossaa sanoa, kuinka avuton esitys se oli.

Lähtiessä kysyin oven vieressä istuvalta jotain, mutta hän oli tietenki joku sijaisen sijainen, joka ei tienny mittään, osasi vain periä maksut.

Täys pettymys Maakuntamuseolta Torniosta.

No jotaki hyvvääki, Alatornion kirkolla pitäjämuseo oli semmonen aitta ja siellä oli vanhoja valokuvia kotikylältä, kohan sattu sopiva albumi kätteen, niin jotaki hauskaaki löyty.

Mutta joku Maakuntamuseo ei sais kyllä tuolla lailla pittää yhtään näyttelyä ja vielä maksullisena! Siinä ei ollu mittään järkeä.

Vieras (nimimerkki)

Museoiden kannattaisi tulla mukaan Kansallinen Digitaalinen Kirjasto -hankkeeseen: http://www.kdk2011.fi

Vieras (nimimerkki)

Hankkeessa on mukana museoita ja osallistumishalukkuus on museoiden taholta ollut vielä suurempaa kuin arkistojen ja kirjastojen.

Don Juan (nimimerkki)

Hesarissa väitettiin maanantaina, että sadat museot säilövät samaa rukkia. Epäselväksi jäi, haluaako museot pois vai rukit. Tämä kirjoitus on selkeä ja analyyttinen, ja perustelee museoihin kohdistuvan kritiikin hyvin. Kiitos. Toivottavasti syntyy keskustelua myös museoalalla.

Vieras (nimimerkki)

Teksti on huvittavaa luettavaa henkilöltä, joka ei tiedä hitustakaan museoiden realiteeteista Suomessa. Kaikkein typerintä on vielä verrata suomalaisia kulttuurihistoriallisia museoita ruotsalaisiin tai saksalaisiin esimerkkeihin.

Museovirastoa vastaavan viranomaisen eli Ruotsin Riksantikvarietin budjetti on "vaivaiset" noin 38 000 000 euroa. Historiska museer budjetti (Statens historiska museum , Kungl. Myntkabinettet ja Tumba bruksmuseum) on noin 17 500 000 euroa. Nordiska museet (Nordiska museet, Julita gård, Svindersvik i Nacka, Tyresö slott ja Härkeberga Kaplansgård) toimii noin 11 500 000 euron budjetilla.

Ilman kunnon taloudellisia resursseja on vaikea tehdä mitään vastaavaa, mitä esim. Ruotsissa tehdään.

Vieras (nimimerkki)

Näyttelyiden järjestäminen ei ole niinkään rahasta kuin asenteista kiinni. Yleisö vain häiritsee museolaisia kokoelmien säilöjinä. Olen vuosia ihmetellyt, miten voi kymmeniä museoita, jotka eivät muuta koskaan "ripustustaan" tai järjestä mitään "täkyjä".

Vieras (nimimerkki)

Mene museoon töihin, niin näet mitä rahapula aiheuttaa. Oletko koskaan kuullut, että niitä näyttelyitä suunnitteleville, käsikirjoittaville, ripustaville jne maksetaan palkkaa? Jos ei ole rahaa, niin ei ole tarpeeksi henkilökuntaakaan. Miten tämän yhtälön ymmärtäminen on niin vaikeaa?

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Tämä kirjoittaja ei tiedä mitään. Näyttelyiden järjestäminen on kiinni tiloista, jotka nekin maksavat,lisäksi käsikirjoittajista, varastonhoitajista, konservaattoreista, museomestareista, kääntäjistä, valokuvaajista jne ammattiryhmistä, joita minkä tahansa näyttelyn tekemiseen tarvitaan. Eivät he saa ruokkineeksi perheitään iskemällä pöytään hyvää asennetta vaan rahapalkan.

Vieras (nimimerkki)

Hienoa, että museoista nyt keskustellaan julkisesti. Mutta, varsinkin Hesarin kirjoituksista on puuttunut jotain oleellista: museo on muutakin kuin näyttely. Ammattimuseoiden pitäisi ehdottomasti oppia esittämään lukuina kaikki muukin toiminta millä asiakkaita palvellaan. Nykyaikainen museo esittelee kokoelmiaan myös virtuaalisesti: avoimissa hakupalveluissa, verkkosivuilla ja verkkonäyttelyissä. Museokokoelmia esitetään jakuvasti tutkimuksissa, julkaisuissa ja mediassa. Tutkijat ja toimittajat käyttävät museoiden asianuntijapalveluita ahkerasti - ja useimmiten aivan ilmaiseksi.

Nykyaikaisessa museossa kokoelmien päällä ei istuta vaan niitä digitoidaan. Digitointi on työvoimavaltaista ja kallista, ja se etenee nykyisillä pienillä resursseilla aivan liian hitaasti. Nykyaikainen museo kartuttaa kokoelmiaan myös dokumentoimalla nykyajan ilmiöitä ja toimii aktiivisesti museon seinien ulkopuolella.

Ja kyllä vain, nykyaikaisia ja aktiivisia museoita on Suomessa monia. On totta, että ala on sisäänpäin lämpiävä eikä osaa viestiä toiminnastaan tarpeeksi hyvin. Tervetuloa toimittajat tutustumaan nykyaikaisen museon kulissien taakse. Tehkää juttuja muustakin museotyöstä kuin näyttelyistä!

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Yleisö tutustuu museoihin ennen kaikkea näyttelyiden ja esillepanon myötä. Muistina toimiminen meille on sitä, että esitellään kokoelmia eri tavoin eikä se ole ristiriidassa tuon kaiken muun toiminnan kanssa, minusta. Toimittajat reagoivat tietenkin yleisöön suunnattuun toimintaan, mutta on totta, että museoissa on paljon mielenkiintoisia muitakin aiheita. Viestintään pitäisi kiinnittää huomiota, se ei maksa paljon mitään. Itse arvostan kovasti rakennussuojelua ja kulttuuriympäristöjen suojelua, mutta sitä kaikkea pitäisi avata enemmän yleisölle, jotta päätöksiä ja ohjeita ymmärrettäisiin paremmin. Minusta nämä ovat enemmän painotuskysymyksiä kuin rahaongelmia. Tiedän että museoalaa kuristetaan, ja perusteina käytetään nyt esimerkiksi vähäisiä yleisömääriä, joten ehkä jotain kannattaisi tehdä, ettei rahoja nipistettäisi enemmän.

Vieras (nimimerkki)

Kaikissa museoissa ei ole tarpeeksi henkilökuntaresursseja edes kunnon viestintään.

Mikko Härö (nimimerkki)

Kulttuuriympäristön, arkeologisen ja rakennusperinön avaamista yleisölle yritetään enemmän ja enemmän, niin Museovirastossa kuin maakuntamuseoissa. Ja suuntana on vuorovaikutus ja keskustelu. Esimerkiksi http://www.rakennusperinto.fi

Hyvä esimerkki (nimimerkki)

Panssarimuseo on loistava esimerkki siitä, miten historiaa voidaan elävöittää ja tehdä se mielenkiintoiseksi. Ja ilman suurempia julkisia tukiaisia. Vapaaehtoista talkootyötä tehdään paljon ja suurehko kävijämäärä takaa jotenkin säällisen tulon myös museon ylläpidossa ja palveluissa. Varsinkin museovirasto voisi ottaa oppia tuosta toiminnasta, kun kohdistaa omia tukiaan. Ja samalla saisi käsityksen nykyaikaisista tarpeista, joita tuon tyyppisellä erikoismuseolla on esimerkiksi kehittämisen suhteen. Hieno paikka ja hyvät palvelut!

Vieras (nimimerkki)

Katsotaanpa Panssarimuseon tiedot Museotilastosta vuodelta 2009

- Menot yhteensä 275 752 €

- Josta valtionsuus 70 948 €
- Harkinnanvarainen valtion avustus 34 797 €
- Kunta 3 900 €
- Muut avustukset 42 949 €
Valtionosuus ja avustukset yhteensä 152594 € eli reilusti yli puolet tuloista. Mistä olet saanut käsityksen, että museo toimii "ilman suurempia julkisia tukiaisia"?

Vieras (nimimerkki)

En ottanutkaan kantaa perustehtäviin, joita museolle on määritelty. Toki museolla on palkattua henkilökuntaa ja tutkijakin. Tuo tilasto lienee aika lähellä oikeata. Heillä on määrätyt perustehtävät mutta heidän toimestaan ei museota elävöitetä tai valmistella isompia tapahtumia ja niin edelleen vaan se tapahtuu ihan talkootyönä.

Vieras (nimimerkki)

Koen koko Panssarimuseon ajatuksen vastenmielisenä: sodan ihannointi on sairasta. Miksei Panssarimuseolla ole tapahtumia, jolloin näytetään miten muusiksi ihmisruumis menee kun panssarivaunu saa osuman? Siinä olisi haluamaasi elävöittämistä. On sairasta romantisoida sotaa ja tuhoa, jota se saa aikaan. Voin vain pudistella päätä niille vanhemmille, jotka vievät lapset "leikkimään" kyseiseen museoon.

Vieras (nimimerkki)

Historiasta voi oppia. Se kait on tuonkin museon paras arvo - ei sodan ihannointi. Tulevienkin sukupolvien on hyvä tiedostaa, että maailma on myös julma. Jos koet veteraanisukupolvien uhrauksen vastenmieliseksi, niin siihen sinulla on toki oikeus. Sekin osittain noiden uhrausten takia. Ja lihalla mässäilyä taitaa näkyä enemmän ihan muissa museoissa.

Vieras (nimimerkki)

Xu is also the reason why the Philippines remain in K is due to a large undercover, silkroad gold,missing the students surveyed only half of the case but because the accidental death of Ma Wai Chung suspended. dofus kamas,All responsibility for lax oversight of all the push, the Council will be serious dereliction of duty smoked above the school, rappelz rupees, the school was originally to be cadres of dismissal dismissal dismissal dismissal, for a time, rom gold, the school's teachers began to feel insecure up. Vindictus gold,The more serious matter but then his team came to power after a new re-staged, silkroad gold - Faculty of Humanities came voodoo doll event. silkroad gold, Old school, the air hot and humid, vindictus gold,agitated students and toil to the last final exam. dofus kamas,Girls in a dig from the stomach tissue to the table when the accident found an ugly black baby! runes of magic gold

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Paula Holmila kirjoittaa asiaa. Minulla on museoammattilaisena, ja entisenä museovirastolaisena, ihan omakohtainen kokemus noista asioista. Olen 1960-luvulta lähtien käyttänyt ulkomaanlomani ja paljon vapaa-aikaani museopainotteisesti, ja olen yrittänyt tutustua erilaisiin museoihin monissa eri maissa. Innostuneena olen palannut oman sorvini ääreen. Todellisuus on pian päästänyt ilmat pihalle. Esimerkiksi näyttelyiden markkinointi jää saman henkilön varaan, joka juuri on saanut näyttelyn valmiiksi ja ryhtyy jatkamaan siitä mihin viimeksi jäi. Saman henkilön tehtävänä on ollut myös yhteistyötahojen etsiminen, mikä vaatii paljon aikaa ja osaamista. Ei se kaikilta suju.

Ei Museoviraston museoiden väki ole mielestäni yhtään sen tyhmempää, laiskempaa tai osaamattomampaa kuin väki muissakaan museoissa, sen toimintamahdollisuudet vain ovat lähtökohtaisesti huonommat. Se on iso laitos eikä saa määrärahoja lainkaan siinä suhteessa kuin esimerkiksi Valtion taidemuseo saa. On hieno juttu, että sen taideostomäärärahoista vähennetty 750 000 euroa on käsittääkseni nyt palautettu budjettiin, mutta tuo vähennys on jopa isompi summa kuin Kulttuurien museon toiminnalle välttämätön vuotuinen tilavuokra.

Olen ajatellut tätä taidemuseoiden kukoistusta ja keksinyt sille joitakin syitä. Näyttelyiden nopea vaihtuvuus on tietysti yksi ilmeinen syy. Vaikka taidenäyttelyn takana on iso perustyö, teosten etsiminen, tutkimus, näyttelyn käsikirjoittaminen jne, taidemuseot kuitenkin hyvin yleisesti vastaanottavat kiertonäyttelyitä, joihin tuo taustatyö on jo tehty muualla. Jäljelle jäävät käännökset, ja näyttelystä maksettavat monenlaiset kustannukset.

Kulttuurihistorialliset museot tekevät useimmiten itse näyttelynsä omista kokoelmistaan, jotka ovatkin sitten usein pitempään auki. Kultturien museokin kuuluu näihin lähinnä omia kokoelmiaan esitteleviin museoihin, ja siinä ei millään synny jatkuvaa vipinää, vaikka yleisöohjelmaa järjestetään aina.

Taidemuseoiden taika on mielestäni myös siinä, että taideteoksia on helpompi katsella. Kaikki me hyvästä taiteesta pidämme, ostamme sitä kotiinkin jos rahkeet kestävät. Tarvitsemme estetiikkaa, ja väliin ravistustakin. Taidenäyttelyissä edetään yleensä hidasta kävelyvauhtia salista toiseen, teokset katsotaan matkan päästä, tekstit ovat lyhyet, eikä museovisiitti ei käy sillä tavalla voimille kuin usein historiallisessa museossa tapahtuu, kun siellä on kumarruttava vitriinien eteen ja tihrustettava pieniä esineitä sekä niiden usein pitkiäkin selityksiä. Selitykset pitää olla, ei esineiden katsomisesta muuten mitään hyötyä ole.

Olen tullut siihen yksinkertaiseen johtopäätökseen, että historialliset esinenäyttelyt ovat katsojalle fyysisesti raskaampia kuin taidenäyttelyt, siksi valitaan usein helpommin koettava elämys. Mutta eläköön taidenäyttelyt, ja kaikenlaiset elämäämme virkistävät ja elähdyttävät kulttuurikokemukset. Älköön myöskään Kulttuurien museota nitistettäkö, koska se tekee alansa ainoana kansallisena museona Suomessa erittäin tärkeätä työtä.

Mikko Härö (nimimerkki)

Pirjo. Noinhan se on. Mutta kulttuurihistorialliset museot tekevät itsekin asiasta joskus liian raskaita. Pieniä, ketteriä, ajassa oleviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä näyttelyitä - siis yhteiskunnallista keskustelua - ei ole tarpeeksi. Joskus riittää, ettei yritäkään kertoa kaikkea - siivukin riittää. Tässä tosin on edistytty, siellä sun täällä.

Rauni Nieminen (nimimerkki)

Ihmiset harrastavat nykyään kovasti historiaa ja sukututkimusta, joten uskon, että kiinnostusta museoidenkin dokumentteihin olisi.

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Siispä vain käyttämään hyväksi museoiden dokumentteja, etsimään esineluetteloista omaan sukuun mahdollisesti liittyviä esineitä, suullisen perinteen arkistoista (jollainen on ainakin Museovirastossa) muistitietoja, valokuva-arkistoista kuvia. Siellä ne ovat tallessa ja tutkittavina sikäli kuin kiinnostusta löytyy.Nyt vielä on käynnissä suurimittainen tietojen digitalisointikin, joka tekee etsimisen helpommaksi.

Museoon joutava (nimimerkki)
Carina Jaatinen (nimimerkki)

Pirjo Varjolan kommentista jatkaen: Taidemuseoiden ja kulttuurihistoriallisten museoiden näyttelytoiminnan merkittävin ero lienee siinä, että taidemuseo esittelee teoksia, joille taiteilija on antanut sisällön ja merkityksen, kun taas kulttuurihistoriallisessa museossa esineistö itsessään ei puhuttele katsojaa ilman kontekstualisointia ja esineiden kytkemistä laajempiin historiallisiin kertomuksiin. Kulttuurihistoriallisen museon näyttely ei nykyisin ole vain objektien esittelyä, vaan sitä voisi itsessään arvioida kokonaisvaltaisena teoksena ja omana ilmaisumuotonaan vaikkapa teatteriin tai kirjallisuuteen rinnastaen.

Museoalan näyttelytoiminta Suomessa on niukoista resursseista huolimatta kehittynyt paljon viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun Valtion taidemuseossa tehtiin näyttelyprosessin kuvausta muutama vuosi sitten
(http://www.fng.fi/taidemuseoalankehittaminen/proje...) eräs hanketta seurannut yritysjohdon konsultti totesi, että näyttelyprosessi muistuttaa monimutkaisuudessaan valtameriristeilijän rakentamista.

Enää ei yleisölle riitä pelkät esineet taustatietoineen, vaan näyttelyiltä toivotaan tiedon lisäksi elämyksellisyyttä, yllätyksellisyyttä ja viihdyttävyyttä. Museovierailut ulkomailla maailman suurissa museoissa nostavat odotuksia myös kotimaisten museoiden näyttelytoiminnalle. Näyttelytuotannossa tarvittavan osaamisen kirjo on valtava: on oltava projektiosaamista ja taloushallintaa, sisällöntuotantoa, arkkitehtuuria, graafista suunnittelua, valo- ja äänisuunnittelua, mediatekniikkaa, konservointia, tutkimusta, saavutettavuutta, pedagogiikkaa, markkinointia ja viestintää ymym. Pelkkä asenne ei tosiaan riitä vaan tarvitaan osaamista ja resursseja.

Näyttelyosaaminen on toistaiseksi Suomessa hankittu työssä oppimalla, koska alan kokoavaa koulutusta ei ole. Lähin paikka, jossa voi suorittaa näyttelyalan tutkinnon on Tukholman yliopisto. Sitä mukaa kuin näyttelytuotanto alkaa museoissa enenevässä määrin erikoistua omaksi tehtäväkseen, aletaan epäilemättä myös peräänkuuluttaa lisää koulutusta alalle.

Kulttuurien museon tapaus osoittaa hyvin, kuinka nimenomaan resurssit ovat kuitenkin se päällimmäinen ongelma. Rohkenen epäillä, että Kulttuurien museota perustettaessa on kyllä kirjattu tehtävät ja toiminnalliset tavoitteet, mutta missään vaiheessa ei ole laskettu toiminnan vaatimia todellisia kustannuksia. Ellei ole varaa tehdä näyttelyitä ja markkinoida niitä, ei voida olettaa, että kävijöitäkään riittäisi. Ja kuten Miika Lauriala kirjoitti, sama ongelma vaivaa luonnollisesti esim. koko Museovirastostoa: tehtäviä on annettu valtavasti, mutta kukaan ei ole arvioinut pystytäänkö niitä hoitamaan annetuilla resursseilla. Museoalaa on ilman muuta syytä arvioida kriittisesti, mutta unohtamatta tarkastella myös osaamista resurssienjaon ja päätöksenteon takana.

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Carina Jaatiselle kiitos asiallisesta kommentista ja kritiikistäkin. Olin mukana laskemassa Kulttuurien museon perustamis- ja toimintabudjetteja 1990-luvulla (ks. Opetusministeriön Komiteamietintö 2/1992). Nehän eivät toteutuneet museota perustettaessa. Jokavuotiset toimintasuunnitelmat tehdäään aina kustannusarvioineen, ehkä näyttelykuluissa osataan ottaa nykyisin paremmin huomioon markkinointi. Toteutunut budjetti ei kuitenkaan koskaan vastaa hyväksytyn toimintasuunnitelman kustannuksia, jolloin aletaan tehdä valintoja. Ostetaanko kokoelmiin esine vai maksetaanko mainos? Nykyisin lienee niin, että markkinointi on asetettava jonkun näyttelyn ja esinehankinnan edelle.

Carina Jaatinen luonnehtii kulttuurihistoriallista näyttelyä kokonaisvaltaisena teoksena ja ilmaisumuotonaan. Niin mekin olemme asian nähneet ja sillä periaatteella näyttelyt Kulttuurien museossa mielestäni ovat toteutuneet. Kerrottava tarina on kuitenkin katsojasta riippuen elämyksellinen tai yhdentekevä, vaikka se olisi kuinka ammattimaisesti toteutettu, katsojan subjektiivinen kokemus ratkaisee onko näyttely hänestä onnistunut vai ei.

Carina Jaatinen (nimimerkki)

Kulttuurien museon perustaminen Tennispalatsiin on ollut Suomen museokentässä yksi merkittävä siirto kohti nykyaikaisempaa museotoimintaa. Tietäen Museoviraston taloudellisen kurjuuden, Kulttuurien museolla on syytä olla ylpeä näyttelytuotannostaan. Paljon hukataan, jos museo riittämättömän resurssoinnin takia nyt suljetaan. Median soisi joskus kiinnostuvan penkomaan syvemminkin tätä perustavaa ristiriitaa museoille annettujen tehtävien, yleisön odotusten ja toimintaan myönnettyjen resurssien välillä. Ja Paula Holmilalle kollegoineen osoitan kohteliaan toiveen, että kulttuuritoimittajat ottaisivat myös kulttuurihistorialliset näyttelyt useammin analyyttisen ja rakentavan kritiikin kohteeksi. Kritiikin keinoin voitaisiin tehokkaasti nostaa esille kulttuurihistoriallisten museoiden näyttelytoiminnan haasteita ja kehittämisalueita, kuin myös vahvuuksia.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Kiitos Varjolalle ja Jaatisellekin hyvistä kommenteista. Koko museoalan määrärahat ajettiin alas 90-luvun alussa, ja vaikka sen jälkeen on ollut nousukausia, ei ole palattu 80-luvun parempaan tilanteeseen. Johtuu yleisestä kulttuuritahdon vajeesta maassamme. Kyllä, kysymys on suurelta osin määrärahoista, ja museoita kuristetaan hävyttömästi - mutta kaikki ulospäinsuuntautuminen ei myöskään maksa mahdottomia. Museot eivät järjestä missään tapauksessa kovin monta näyttelyä vuodessa ja yhä vähemmän määrärahojen supistuessa, mutta kun niitä järjestetään, niin kannattaisi miettiä erikseen myös viestintää enemmän. Juuri nyt niukkoja resursseja kannattaisi jakaa siihen suuntaan eikä kannata maksella viestintä- ja mainostoimistoille - ne maksavat maltaita suhteessa tuloksiin - vaan käyttää tervettä maalaisjärkeä ja ottaa yhteyksiä.

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Aivan totta, Paula Holmila, kaikki ulospäin suuntautuminen ei maksa mahdottomia. Kulttuurien museon tiedän ottavan laajalti yhteyttä oppilaitoksiin ja vastaaviib, mediaan ja erilaisiin vakio-osoitteistoihin jokaisen näyttelyn valmistuttua. Opettajia kutsutaan saamaan erikoisopastusta tietoa omien luokkiensa edelleen opastamiseksi, vaikka kyllä museosta saa oppaan myös "talon puolesta". Museon kotisivuilla kerrotaan mitä uutta museossa tapahtuu, annetaan näyttelyiden perustiedot ja kuvavalikoima jne jne. Tämä ei maksa selkeätä rahaa mutta maksaa se aikana. Sitä tekee museiolehtori ja häntä avustava henkilö. Tulee joka tapauksessa halvemmaksi kuin mainostoimistojen aika, mutta ei pure. Kulttuurien museo ei liene kertaakaan voinut käyttää ammattimaista viestintä- tai mainiostoimistoa. Ehkä näiden ammattitaidosta pitäisi sittenkin joskus maksaa. Hyvä esimerkki Museoviraston piiristä on Kansallismuseo 2000-luvun alussa, jolloin se peruskorjauksen jälkeen nopeasti kasvatti kävijälukujaan palkkaamalla parhaan tietämänsä mainostoimiston ja sijoittamalla varoja kampanjaan. Samaan aikaan aloittanut Kulttuurien museo ei sitten sellaisia varoja saanutkaan vaan koetti selviytyä kotikonstein. Ei onnistunut.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Adressissa Kulttuurin museon puolesta on jo 1500 nimeä ja Wallinkin on reagoinut:

http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedott...

Joten näköjään julkisella keskustelulla on jotain merkitystä.
Ja lisäksi Otso Kantokorvella oli erittäin hyvä kolumni Kultakuumeessa samasta aiheesta:
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/kulttuur...

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Tämä keskustelu osoittaa, että asiallisesta asiasta voi syntyä rakentavaa kommentointia ja arvostan kovasti, että neljä museoalan ammattilaista on osallistunut keskusteluun omalla nimellään. Mikko Härö ja muut tekevät rakennussuojelussa todella arvokasta työtä, mutta jotenkin rakennussuojeluasiat tahtovat mennä julkisuudessa aika kapeiksi eipäs-juupas -keskusteluiksi. Vikaa on myös toimituksissa, jotka helposti tarttuvat mihin tahansa, mutta sitten ei perehdytä kunnolla asioihin ja perusteluihin. Jotain kai olisi tehtävissä, että päätösten perusteluja voitaisiin avata laajemmin? Viisaat päät yhteen?

Pirjo Varjola (nimimerkki)

Pilvi Vainosen kommentti jäi minulle hiukan hämäräksi, mutta tiedän, että museolehtorin moniin tehtäviin kuuluu myös museon näyttelyiden ns opetusohjelma, samoin medialle jaettavan tiedon valmistelu. Minkäänlaista suhdetoimintavastaavaa, tiedottajaa saati markkinoijaa hänen apunaan ei ole. Siitä nämä tuottavuuspuutteet eli tavoitteisiin nähden liian vähäinen kävijämäärä johtuukin. Ei keskustelussa ole ollenkaan ollut kysymys vain museolehtorin toimenkuvasta, sehän on vain osa kokonaisuutta. Kyllä Kultttuurien museossa toimii väkeä, joka painee itsensä kokonaan peliin museon menestymiseksi.

Käyttäjän paulaholmila kuva
Paula Holmila

Muuten toisin kuin Timo Harakka kertoi A-studiossa maanantaina, Kulttuurien museota ei ole vielä suljettu, vaan toiminta on täydessä käynnissä, sisäänpääsy on ilmaista. Museon vuokrasopimus Tennispalatsissa päättyy vuoden 2013 lopussa,jatko on tällä hetkellä neuvotteluissa. Museolla on edelleen näyttelytoiminta täydessä käynnissä, menkää katsomaan:
http://www.nba.fi/fi/kumu_ajankohtaista
Pilvi Vainosen puheenvuoro on poistettu hänen omasta pyynnöstään.

Toimituksen poiminnat