Provokaatio
Aarno Ruusuvuoden aikanaan suunnittelemassa kauniissa Kluuvin galleriassa Unioninkadulla on harvoin niin paljon kävijöitä kuin nyt Ulla Karttusen näyttelyssä. Poliisitutkinta on herättänyt yliopistoväen: yleisön joukossa näyttää olevan paljon opiskelijoita. Lapsipornon esittämisestä takavarikoidun teoksen jäänteet lojuvat lattialla. Mielikuvitus ei yllä kuvittelemaan, mitä se olisi.
Mielessäni käy sopimaton ajatus: näyttäisikö Karttunen minulle netistä materiaalin, jos pyytäisin? Ja vielä rikollisempi: uskaltaisiko julkaista edes varjokuvia takavarikoiduista kuvista, jotta lukijat voisivat itse ottaa kantaa asiaan? Kun on jouduttu näin äärimmäiseen tilanteeseen, että taiteilijaa tutkitaan rikoksesta, haluaisi omin silmin arvioida, onko se rikollista. Saisiko netissä julkaistun kielletyn materiaalin julkaisemisesta netissä syytteen?
Suomessa on käyty taiteilijaoikeudenkäyntejä, joilla on ollut vaikutusta yleiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, kulttuurihistoriaan ja jopa lainsäädäntöön. Ne ovat olleet eräänlaisia kulttuurisia taitekohtia.
Hannu Salaman Juhannustanssit takavarikoitiin ilmestyttyään 1964 ja julkaistiin sensuroimattomana vasta 90-luvulla. Mutta julkaistiin. Harro Koskinen ja vuoden 1969 Nuorten näyttelyn jury saivat myös tuomion. Nykyään Sikamessias on Valtion taidemuseon kokoelmissa. Jumalanpilkkasäädökset muutettiin näiden oikeudenkäyntien jälkeen. Kansakunnan jumalanpilkan sietokyky on kasvanut niin, ettei lähes mikään sitä enää koettele.
Kaikkien oikeudenkäyntien takana on ollut provokaatio, niin tässäkin. Ulla Karttunen on toiminut harkitusti ja täydessä ymmärryksessä: hän haluaa, että lapsiporno kiellettäisiin tavalla tai toisella, että sensuuri ulotettaisiin sinne missä lapsipornoa on.
Lapsiporno on asioita, johon meistä useimmilla ei ole mitään kosketuskohtaa. Sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa, kun emme sitä näe. Sitten tulee taiteilija, joka tekee näkymättömän näkyväksi, paiskaa silmiemme eteen epämiellyttävän totuuden: tällaista se on ja jotkut meistä – suojattomimmat - näkevät sen vastoin tahtoaan ja ymmärtämättä mitä näkevät, ja etenkin kuvissa olevat lapset ovat rikoksen uhreja.
Lueskelen unkarilaista Imre Kertésziä, jota pidän yhtenä aikamme suurista kirjailijoista. Hän joutui 14-vuotiaana keskitysleiriin ja hahmotti sen ikäkaudelleen ominaisella tavalla toisin kuin aikuiset kohtalontoverit: ”Kuinka voisin pukea sanoiksi sen odottamattoman hilpeyden, joka levisi myös minuun ensimmäisen ihmetyksen jälkeen? Ymmärsin minulle annetun maailmankaikkeuden yksinkertaisen salaisuuden: minut voidaan missä tahansa ja milloin tahansa ampua kuoliaaksi.”
Espanjalainen kirjailija Jorge Semprún, Buchenwaldin kokenut, myöhemmin Espanjan kulttuuriministeri, kirjoittaa, ettei tarvitse kokea keskitysleiriä tunnistaakseen pahuuden. Hän vierailee heti vapauduttuaan lähellä Weimarissa Goethen kotitalossa ja mietiskelee taloa mustasukkaisesti vartioivan miehen maailmankuvaa. Eikö tämä mies saksalaisen humanismin ytimessä tosiaan nähnyt, kuullut, haistanut, mitä lähistöllä tapahtui?
Käänsin 80-luvun alussa Taidelehteen ranskalaisen filosofin Jean-Francois Lyotardin luennon, jossa hän analysoi näkymättömän tekemistä näkyväksi taiteen yhtenä funktiona. Tämäkin essee pyörii mielessäni Karttusta murehtiessani. Otan tarkoituksella esille dramaattiset esimerkit historiasta mietittäväksi, kun tuomitaan taiteilija näkymättömän tekemisestä näkyväksi.
Oli paljon ihmisiä, jotka eivät halunneet tietää keskitysleireistä, vaikka totuuden tunnustaminen olisi ehkä lyhentänyt sotaa. Lapsiporno on olemassa, se on kokonaista sukupolvea kalvava todellisuus, jota ei poista se, ettemme juuri me sitä näe. Se vahingoittaa pelkällä olemassaolollaan. Lapsipornon kieltämisessä on kysymys ihmisen koskemattomuuden kunnioituksesta kuten kuolemanleirien tuomitsemisessakin.
Aihe – lapsiporno - on epämiellyttävää. Olisi mukavampaa olla tietämättä siitä mitään. Kun tietää ja näkee, tahraantuu. ”… se oli tahrannut minut. Olin tosin tahraantunut toisella tavalla kuin ne, jotka olivat vieneet minut sinne, mutta olin yhtä kaikki tahrainen,” kirjoittaa Kertész Auschwitz-kokemuksestaan ja pelkää, että hänen pahaa aavistamaton lukijansakin joutuu tahratuksi. Kokemus on sama, jota tahtomattaan lapsipornoa näkemään joutuva terve aikuinen tuntee.
Mistä ei voi puhua, on vaiettava? Mitä ei näe, ei ole? Niinkö?
Saisiko Ulla Karttunen lävitse tahtonsa: lainsäädännön muuttumaan? Jos niin käy, tulevaisuus tulee muistamaan hänet sankarina. Mutta siihen on pitkä matka.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Millä tavalla ministeri Suvi Lindenin puolustama netin lapsipornosensuuri sitten tämän blogin mukaan toimisi?
Itse koen tämän sensuurin lähinnä huonontavan tilannetta. Käsittääkseni ongelma ei tällä menetelmällä katoa mihinkään, vaan kuten tämän blogin kirjoittaja itsekin toteaa: "Sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa, kun emme sitä näe." Tähänkö siis netin sensuurilla pyritäänkin? Poistamalla ongelmasta muistuttava materiaali ihmisten silmistä, saadaan ihmiset unohtamaan ongelman olemassa olo, eikä itse ongelmaan enää tarvisekkaan puuttua. Tämäkö on siis tavoite?
Valitettavasti nettisensuurin ainoa negatiivinen vaikutus ei ole ongelman piilottamisesta aikaa myöten seuraava ongelman unohtaminen. Nettisensuuri iskee myös sivustoille, joilla ei ole oikeasti mitään tekemistä sensuroidun lapsipornon kanssa. Näin täysin viattomat sivustojen omistajat voivat kärsiä isojakin taloudellisia menetyksiä, joko suoraan sensuroinnista johtuen tai välillisesti esimerkiksi maineen menettämisen johdosta. Kuka korvaa tällaiset tilanteet, entä millä aiheetta sensuurilistalle joutuneen sivuston voi saada pois salaiselta listalta?
Nettisensuurin käytössä on myös se vaara, että otettuamme sen käyttöön ja hyväksyttyämme sen yhden asian (tässä tapauksessa lapsipornon) yhteydessä, sen käyttöä on huomattavasti helpompi laajentaa. Hetken kuluttua huomamme, että sensuuri iskee myös ulkomaisiin vedonvälitysfirmoihin, nettipokeriin ja ties mihin virallista linjaa kritisoivaan nettiaineistoon. Jos tilanne etenee riittävän pitkälle, löytyy netistäkin vain virallisen linjan mukaista materiaalia, ja avoin keskustelu on sensuroitu.
Tämä ei välttämättä ole edes niin utopistinen skenaario, kuin ensilukemalta voisi vaikuttaa. Viime vuonna pääministeri Vanhanen ohjeisti mediaa, ettei valmisteluvaiheessa olevista asioista kannata lähetä käymään julkista keskustelua, koska valmistelu on vielä kesken. Seuraavaan hengenvetoon Vanhanen jatkoi median ohjeistustaan, ettei jo päätetyistä asioista kannata enään keskustella, koska mikä on päätetty on päätetty. Enään ei jäänyt epäselväksi kuin se, missä vaiheessa Vanhasen mielestä julkinen keskustelu olisi aiheellista, vai onko Vanhasen mielestä kaikki keskustelu sittenkin aivan turhaa.
Tietenkin tiedonvälittäminen on avunantoa rikoksessa. Avunannosta voi saada yhtä suuren tuomion kuin teostakin.
Siksi Anneli Jäätteenmäki oli tuomiolla avunannosta, vaikka häntä ei lopulta poliitikkona tuomittukaan. Vain Manninen tuomittiin.
Loppujen lopuksi on selvää, että jokainen tiedonvälittäjä on vakoilijaan verrattava kanssarikollinen.
Edes länsimaat eivät siedä islamilaisista ja kommunististisista totalitarismeista puhumattakaan vapaata sanaa, koska ovat astuneet niin kauas pois länsimaisista oikeusperiaatteista.
(13.6.2003/515)
Yllytys
Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen «rikokseen» tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä «rikokseen» kuten tekijä.
6 § (13.6.2003/515)
«Avunanto»
Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta «rikokseen» saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Rangaistusta määrättäessä sovelletaan kuitenkin, mitä 6 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.
Yllytyksestä rangaistavaan avunantoon rangaistaan avunantona.
"Viime vuonna pääministeri Vanhanen ohjeisti mediaa, ettei valmisteluvaiheessa olevista asioista kannata lähetä käymään julkista keskustelua, koska valmistelu on vielä kesken. Seuraavaan hengenvetoon Vanhanen jatkoi median ohjeistustaan, ettei jo päätetyistä asioista kannata enään keskustella, koska mikä on päätetty on päätetty."
Vanhanen käytti aivan oikeaa menetelmää keskustelun tukahduttamiseksi.
Vanhanen ei ottanut kantaa kansalaiskeskusteluun, vaan päätöksentekoprosessiin.
Valmisteltavana olevien asioiden osalta Vanhanen toivoi että hallituksen esitys perusteluineen annettaisiin yhtenä kokonaisuutena keskustelun pohjaksi. Ongelmana on se että valmistelussa mukana olevat virkamiehet/poliitikot ohjaavat keskustelua vuotamalla julkisuuteen hajanaisia tietoja, ilmeisen tarkoitushakuisesti.
Hitaiden hengenvetojen Vanhanen otti kantaa myös jo päätettyjen asioiden käsittelyyn julkisuudessa. Tämä "seuraavassa hengenvedossa" julkituotu jatkolausunto siis tuli n. puoli vuotta em. valmistelua koskevaa lausuntoa myöhemmin. Siinäkin Vanhasen huomio kohdistui päätöksentekoon osallistuneiden toimintaan.
Vanhanen peräänkuulutti sitoutumista enemmistöpäätösten toteuttamiseen. Ajoittuessaan tiettyjen hallituspuolueiden eräiden edustajien kriittisten lausuntojen yhteyteen, on se nähtävä lähinnä hallituksen ja etenkin keskustan sisäisenä puheenvuorona. Keskustan puoluesihteerin epälojaalius hallitusyhteystyötä kohtaan lienee ongelma Vanhaselle. Hänen on kuitenkin vältettävä liian avointa yhteenottoa, joka saattaisi palauttaa keskustan punamultailtalypsylinjalle. Siihen telaketjupuoluesihteeri ilmeisen selvästi pyrkii päästäkseen toteuttamaan itseään hakaniemen kabineteissa.
Vilpillinen ja tarkoitushakuinen tosiasioiden vääristely vie terää kansalaiskeskustelun teholta. Epärehellinen kansalaiskeskustelu tukahduttaa itse itsensä. Hallituksen ja Vanhasen toiminnasta saattaa löytyä arvosteltavaa myös asiallisin argumentein.
Vanhasen rehellisestä ja vilpittömästä kansalaiskeskustelusta tulee mieleen se, että hän piti välikysymyksen esittämistä hyvänä ja välikysyjiä sekä kansanliikettä menneen maailman ilmiönä, lähinnä (kekkoslaisena) neuvostoajan jäänteenä.
Myös Vanhasen ja Pekkarisen jokerikortti saattaa osoittautua hanttikortiksi, koska liimapuu on kilpailtu ala eikä Anaikalla ole riskipääomia. Elinkeino- ja työvoimaministeriö, Sitra, Tekes tai StoraEnso ei ole sellaisia järjestämässäkään.
Rehellistä on sekin, että Vanhanen tuo julkisuuteen sen, minkä parhaiten osaa: Matti Vanhasen ja hänen keskustalaisen perhepolitiikkansa.
Ihmettelen Paula Holmilan väitettä siitä, että useimmat eivät tietäisi lapsipornon olemassaolosta. Mielestäni pedofilia, lapsiporno ja julkisen ympäristön läpiseksualisoituminen ovat olleet jatkuvasti esillä mediassa. Lapsiporno ja pedofilia tuomitaan yleisesti ja esimerkiksi lasten vanhemmat ovat näistä asioista todella huolissaan. Lainsäätäjien pitäisi herätä ja toimia.
Lapsipornon vastustaminen kuvataiteen keinoin on haastavaa. Jos kuvataiteilija esittää lapsipornokuvia, esittää hän todellakin lapsipornokuvia - siitäkin huolimatta, että kertoo vastustavansa niitä. Se ei voi olla eettinen tapa toimia. Tällaisen kuvan esittäminen on itsessään rikos ja halventaa kohdettaan syvästi. Asia ei muutu yhtään sen paremmaksi siitä, että kuva on esillä taidegalleriassa, eikä siitä, että kuva on poimittu netistä. Olisiko oikein, jos taiteilija perustaisi keskitysleirin vastustaakseen keskitysleirejä?
Olen melko varma siitä, ettei galleriavieraita noin yleisesti ottaen tarvitse käännyttää lapsipornon vastaisiksi. Tietenkään taideharrastukset eivät välttämättä ylevöitä ihmisiä. On toki mahdollista, että taiteen rakastaja vetäytyy yön pimeinä tunteina netin ääreen lapsipornon pariin. Kun en ole nähnyt Ulla Karttusen teosta, en voi ottaa kantaa siihen, kuinka tehokkaasti se olisi toiminut lapsipornon harrastajan parantamisessa ja käännyttämisessä.
Arvelen Holmilan tavoin, että Karttusen työ on provokaatio. Hän sai mitä tilasi: julkisuutta. Sitähän gallerianäyttely ei ihan helposti saa. Ihan toinen juttu on, vaikuttaako tämä mitään lapsipornon esittämiseen netissä. Nythän keskustelu on suuntautunut kokonaan muualle, kysymykseen Karttusen työn sensuroinnista. Asetelma on kääntynyt jopa päälaelleen, pornon puolustamiseksi. Uuden Suomen palstoillakin kirjoittajat ovat tuohtuneet "kukkahattutädeistä", jotka haluavat kieltää aistillisen taiteen.
Itse ihmettelen lähinnä tätä asioiden erottamista yhteydestään: onko mikä tahansa lapsipornon käsittely millä tahansa motiivilla laitonta? Toisin sanoen onko taidenäyttelyn järjestäminen tietyllä materiaalilla yhtä rikollista kuin seksuaalinen kiihottuminen saman materiaalin avulla? Silloinhan myöskin poliisit pitäisi haastaa oikeuteen, sillä hehän käsittelevät rikoksia tutkiessaan läjäpäin lapsipornoa. Heidän rikostaan ei lieventäne se, että heidän tarkoituksensa on jokin muu kuin tutkintamateriaalista kiihottuminen, aivan kuten taiteilijankin motiivi on toisaalla. Samoin Pelastakaa lapset ry:n toimihenkilöt näkevät ja käsittelevät, siis pitävät hallussaan, nettivihjepalveluunsa tulevaa materiaalia, ja nettivihjeen antava yksityinen kansalainen on käsitellyt ainakin ne kuvat, jotka hän ilmiantaa. Pitäisikö näitäkin vastaan aloittaa esitutkinta?
Lapsiporno on sallittua silloin kun se esiintyy oikeuden salaamattomissa pöytäkirjoissa. Kun se on viety oikeuden pöytäkirjoihin, saa sitä levittää vapaasti niin kuin loukkaavia tietoja möhlivien kansanedustajien ja ministereiden yksityiselämästä.
Uskoisin, että Etukeno Oy voisi kustantaa kirjan: Ruususen pöytäkirjat, kunhan savotta on käyty läpi.
"Saisiko Ulla Karttunen lävitse tahtonsa: lainsäädännön muuttumaan?"
Siis, tarkkaan ottaen millä tavalla Suomen nykyistä lainsäädäntöä lapsipornon suhteen tarvitsisi muuttaa?
"Kansakunnan jumalanpilkan sietokyky on kasvanut niin, ettei lähes mikään sitä enää koettele."
Tämän väitteen totuusarvo taitaa riippua pilkattavasta jumalasta.
"Ihan toinen juttu on, vaikuttaako tämä mitään lapsipornon esittämiseen netissä. "
Onko lapsiporno-ongelma maailmasta mielestäsi sillä poistettu, että sitä vaikkapa ei voisi esittää netissä?
Olisikohan kuitenkin tärkeämpää keskittyä yrittämään estää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, piste - kameralla tai ilman. Ja siinä sivussa välttää perustuslain turvaaman sananvapauden rikkomista avuttomilla, toimimattomilla näennäispuuhasteluilla.
”Ymmärsin minulle annetun maailmankaikkeuden yksinkertaisen salaisuuden: minut voidaan missä tahansa ja milloin tahansa ampua kuoliaaksi.”
Kukaan ei varmaankaan hyväksy lapsipornoa. Tästä huolimatta sensuuri epäilyttää. Suomessa sananvapauden kunnioitus ei ole koskaan ollut vahva, ja itsesensuurin pitkä historia on laajalti tunnettu. Vallanpitäjille epämiellyttävät uutiset (viimeksi mm. saksalaistutkimus, joka osoitti ydivoimaloiden lisäävän syöpäriskiä) eivät pääse esille valtamedioissa, tv-uutisissa ja Helsingin Sanomissa, jotka ovat hyvin pienen piirin hallinnassa.
Mitä kaikkea muuta viranomaiset mahdollisesti sensuroivat lapsipornon varjolla? Kun kiellettyjen sivujen lista on salainen, on jotakuinkin mahdotonta selvittää, kuinka suuri osa sensuurista on aiheellista.
Suomalaiset luottavat liikaa viranomaisiin ja etenkin poliisiin. Jos ruotsalaistutkimuksenmukaan 10 prosenttia ruotsalaispoliiseista on peitellyt kollegoidensa rikoksia, ei ole mityään syytä olettaa, että suomessa luku olisi alhaisempi. Tietysti siitä huolimatta 90 prosenttia poliiseista on rehellisiä. Lisäksi poliisien keskuudessa elää voimakkaana ajattelu, että "ollaan lain yläpuolella". Haluammeko todella, että tällaiset ihmiset saavat päättää, mille nettisivuille meillä on pääsy?
Lapsiporno on herkullinen tekosyy. Kuka nyt voisi puolustaa lapsipornoa? Jos joku vastustaa sensuuria, hänet voi samalla leimata lapsipornon puolustajaksi. Mutta niin asia ei ole.
Ansaitsisi plagiointisyytteen kun käyttää toisen(yhtä taiteellisen artistin) materiaalia omassa teoksessaan.Mihin on luovuus hävinnyt kun näin toimitaan. Tekotaiteellisia paskoja, jotka ei osaa hevosta piirttää tunnistettavaksi figuuriksi. Loka Laitinen voisi tietää onko Tampereen Yliopissa taideteollinen tiedekuntakin. Todennäköiset apurahat voisi periä takaisin ( vertaa Sariola) .
Mannerheimista tuleva ohjelma tai mikä sen nyt onkaan ei edes ansaitse kuin syvän halveksunnan YLElle ja tekijöille.
ps ja sitten vielä haluavat TV-lupamaksun välttäjät liriin
Boikotoikaa YLEä ja sen komintermiä, joka sallii moisen pyhäinhäväistyksen.
"Tehdä tiettäväksi, että netissä on lapsipornoa."
- selvisikö tämä tosiaan vasta nyt itse taiteilijalle? Onko hän alkanut käyttää nettiä viime viikolla?
"herättää keskustelua ja saada aikaan muutos"
- meillä Suomessa lainsäädäntö on kyllä tämän asian suhteen kunnossa, lapsipornon hallussapito ja levitys on kriminalisoitu ja poliisi toimii sen mukaan. Myös julkinen mielipide tuomitsee lasten hyväksikäytön.
Ongelma on kai enemmän siinä, että on maita, joissa joko lainsäädäntö ei ole kunnossa, tai vaikka teoriassa olisikin, viranomaiset eivät ryhdy toimimaan vaikka Suomen viranomaiset heihin yhteyttä ottaisivat. Tosin useita kansainvälisiäkin pedofiilirenkaita on onnistuneesti saatu puhdistettua poliisien kansainvälisellä yhteistyöllä.
--- Jotenkin tuo taiteilijan selitys, että hän havahduttaa meidät tietämättömät ja nostaa kansan vastustamaan tätä iljettävää ilmiötä ja saa aikaan muutoksen kuulostaa, anteeksi vain, joko lapselliselta tai sitten täysin epäuskottavalta.
Ettei taas olisi kyse yhdestä "postmodernistista" taiteilijasta, joka yrittää epätoivon vimmalla päästä tiedotusvälineisiin ja julkisuuteen (ja on siinä toki onnistunutkin) ja koettaa löytää keinokseen jotakin mahdollisimman rienaavaa. Näin hän liittyy siihen nykyään loppumattomalta tuntuvaan V:n kuvia levittävään tai kaupungilla kuljettavaan "taiteilijoiden" joukkoon.
Postmodernismi kai tarkoitti syntyessään sitä, että moniarvoistuvassa maailmassa lähes mikä tahansa voi olla taidetta. Mutta nämä V:n kuviin tykästyneet julkisuus-nistit ovat ymmärtäneet asian siten, että mikä tahansa, mikä on riittävän rienaavaa, että joku pahoittaa mielensä on taidetta.
Samaan kategoriaan voi laittaa tuon rienaavan punikki- (korjaan: tiedostavan vasemmisto-) taiteilijan, joka esittää Mannerheimin naisten pitsikorsettia ja preussilaisten piikkikypärää sängyssä käyttävänä homona. Siinähän sitä taas löydettiin jotain tosi nerokasta ja taiteellista.
Provokaattorin tavoite on saada porno kielletyksi. Hänen mukaansa pornon kulutus ja arkipäiväistyminen ym. ovat mukajohtaneet siihen, että lapsipornosta olisi tullut osa valtavirtaa pornossa ja että se olisi siten siirtynyt melkoisesti kohti lapsipornoa luonteeltaan ja että lopuksi luonnollinne kehitys johtaa pornon muuttumiseen lapsipornoksi. Tämä on tietytsti uskomatonta höpöhöpöä ja siten kertoo tästä "taiteilijasta" hyvin paljon.
Kyvyt lienevät vähäiset, kun pitää etsiä julkisuutta ääri-ideologian ja kohuprovokaatioiden avulla.
Ns. lapsipornosensuuri muuten on sensuroinut lähinnä valtapornoa. Kansa onkin raivoissaan. Näinköhän takana ovat samanlaiset aatteen ihmiset ja tähtäimessä tavallinen porno, johon isketään lapsipornon verukkeella.
Ilmeisesti tässä ei kuitenkaan ole kyse kielletyn materiaalin julkaisusta, vaan sellaiseksi epäillyn materiaalin sensuroinnista. Ulla Karttunen ei omien sanojensa mukaan näitä kuvia muutamia minuutteja kauempaa hakenut, joten kyse on yhden suuren aikuisviihdeyrityksen mainossivuista.
Jos kyse on Amerikkalaisesta sivustosta, kaikki kuvan mallit ovat 18-vuotiaita tai vanhempia. Veikkaan, että Karttusen suhtautuminen pornoon on joka tapauksessa kielteistä, joten tällä tavoin provosoimalla hän on onnistunut herättämään keskustelua lapsipornon sijasta teinipornosta.
Valitettavasti jo tässä vaiheessa ollaan siirrytty pois siitä varsinaisesta ongelmasta, joka Karttulan oli tarkoitus tuoda esille. En nimittäin usko, että kyseessä on lapsipornoa sisältävää kuvamateriaalia vaan nimenomaan teinipornoa. Muutamassa minuutissa ei taatusti löydä netistä mitään muuta. On erittäin epätodennäköistä, että Karttunen olisi paljastanut muutaman minuutin surffailullaan lapsipornosyndikaatin.
Itse olen enemmänkin huolissani vanhempien miesten seksuaalisesti hyväksikäyttämistä alaikäisistä 11-15 -vuotiaista tytöistä joutumatta vastuuseen tekemisistään. Helsingissä tietyissä paikoissa tätä tapahtuu koko ajan viranomaisten siihen puuttumatta. Kyseistä toimintaa ei luokitella pedofiliaksi, miksi ei?
Ei tästä sekamelkasta ota taaskaan selvää, mutta mielipiteeni on; munat irti jokaikiseltä lapsipornon harrastajalta!
Ei siinä mitkään kemialliset kastraatiot paljon auta, vaan suoraa toimintaa vaan tuollaista sairasta idiotismia vastaan!
En ole nähnyt taiteilija Karttusen kuten ylipäätään muitakaan lapsipornokuvien paskan esilletuottamista, (en voinut edes käyttää sanaa otoksia.....) enkä todella haluakaan.
Jos teiteilijan Galleriassa tällaisia otoksia oli, niin sitten pitäisi asia laittaa tarkkaan harkintaan.
Lapsipornoa ei tule sallia missään! Ei todellakaan missään! Jos joku jossain huomaa vähäisintäkään viitettä tällaiseen, niin kannattaa mielummin ottaa poiliisiin yhteyttä, kun jättää asia arvailuiden tasolle.
Se on jokaisen aikuisen velvollisuus.
-EP-
Saksalaisten keskitysleireistä puhutaan paatoksella, mutta samanlaista juttuahan on media täynnä. Aiheesta erilaisia tulkintoja ei siedetä useinkaan, monessa maassa rapsahtaa jopa vankeutta erilaisten näkemysten esilletuomisesta. Eikö tässä olisi provokaation paikka jollekin oikeasti rohkealle taiteilijalle, jolla olisi myös suuri sydän? Eikö saksalaisvastainen rasismi uhkaa, jos kaikialla kiihkoillaan vain ainoalla oikealla totuudella?
Mielestäni kirjoitus lähestyy paikka paikoin suorastaan rasistista saksalaisvastaisuutta ja sitä ei näemmä saa edes kritisoida.
Ulla Karttusen Ekstaattiset naiset on vielä Kluuvin galleriassa sunnuntaihin 2.3. Sieltä voi löytää teräviä havaintoja myös kuvainpalvonnasta ja kaksinaismoralismista, suosittelen. Meidän kaikkien ongelma on, ettemme ole nähneet, mistä nyt syytetään. Kaikki tiedämme toki ilmankin, että lapsipornoa ja lasten muutakin hyväksikäyttöä on ja nollatoleranssi sen suhteen. Useimmat meistä eivät - ihan terveesti - halua lähteä itse hakemaan esimerkkejä, nähdä omin silmin. Läpiseksualisoitunut nuorisokulttuuri ja lapsimuoti huolestuttaa kaikkia vanhempia. Karttusen ele vaikuttaa epätoivoiselta, mutta onko se tuomittava? Itseänikin häiritsee, että näistä asioista kirjoitettaessa väkisinkin tulee lievä pateettinen sävy, vaikka kuinka yrittäisi karsia kieltä. Tarkoitukseni on problematisoida ja taustoittaa.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 21 kommenttia