*

Paula Holmila

Asunto-orjuus

”Suomalainen asuntopolitiikka on sitä, ettei ole asuntopolitiikkaa”, puuskahti eräs tuttavani, sosiaalityöntekijä taannoin. Totta. Missä näkee keskustelua rakenteista, jotka kuitenkin vaikuttavat meidän jokaisen elämään?

Suomessa on pakko omistaa asunto voidakseen olla turvassa. Tästä seuraa, että pienten lasten nuoret isät ja äidit joutuvat raatamaan maksaakseen asuntolainojaan sen sijaan että viettäisivät aikaa lastensa kanssa. Molempien on oltava töissä, että selvitään asumiskustannuksista.

Asunto on maksettu, kun lapset lentävät pesästä ja sitten keski-ikäinen pari, jos sattuu vielä olemaan yhdessä, vihdoin asuu väljästi. Kuinkahan monen sosiaalisen ongelman takana on loppujen lopuksi asuntopolitiikkamme tai sen puute?

Asumisväljyys on Suomessa alle Euroopan keskiarvon, noin 36 neliötä asukasta kohden (Helsingissä noin 34 neliötä). Näin on, vaikka maata olisi ympärillä, etelässäkin, enemmän kuin muualla (Suomessa asuu vain 17 ihmistä neliökilometriä kohden).

Vertailun vuoksi: Tanskassa asumisväljyys on noin 52 neliötä henkeä kohti ja Ruotsissakin reilut kuusi neliötä suurempi kuin Suomessa. Erot eivät johdu kansallisvarallisuudesta, vaan asuntopoliittisista ratkaisuista, jotka juontavat jälleenrakennusaikaan.

Myös asumisen osuus perheen kulutuksesta on Euroopan suurimpia. Suomessa pakko omistaa asunto johtaa pahimmillaan elinikäiseen velkaorjuuteen. Nuoret eivät tajua, että 30-vuotinen asuntolaina merkitsee asunnon hinnan maksamista kaksinkertaisesti. Monet eivät selviä lyhennyksistä ja koroista muuta kuin suostumalla mahdollisimman pitkään asuntolainaan. Pelko korkojen noususta lamauttaa monen talouden.

Ennen työelämään asettumista asuntolainaa ei ole helppo saada, elleivät vanhemmat tue nuorta. Asumisura aloitetaan asumalla vuokralla. Kun muutamia vuosia sitten tein juttua asuntopolitiikasta, ympäristöministeriön virkamiehet kertoivat posket punaisina, etteivät kehtaa vastata EU:n vuokralaisen turvaa koskevaan kyselyyn, koska se Suomessa on niin heikko.

Ei ole tainnut tapahtua parannusta. Vuokralaisesta pääsee eroon vuokraa korottamalla. Vuokra-asunnoista on huutava pula, koska esimerkiksi sosiaalinen asuntotuotanto lopetettiin 90-luvulla melkein kokonaan. Nuoret ovat varsinkin pääkaupunkiseudulla ”sijoittajien” armoilla tai vanhempiensa varassa.

Helsingin mahdoton vuokra-asuntotilanne johtaa uskomattomiin ilmiöihin. Seurasin syksyllä muutaman nuoren yrityksiä hankkia vuokra-asuntoa ja olin pöyristynyt siitä, miten heitä kohdeltiin ja vedätettiin.

Eräskin vuokrasi määräajaksi, pariksi kuukaudeksi asumisoikeusasuntoaan, vaati koko ajalta vuokran ennakkoon ja vielä päälle vuokraennakon suuruisen vuokratakuun. Asumisoikeusasunnot luotiin helpottamaan asuntopulaa, mutta jotkut kekseliäät ovat ruvenneet niilläkin keinottelemaan.

Arkikeskusteluissa on tapana harrastaa spekulaatioita oman asunnon arvonnoususta. Helsingin ympäristökuntiin on sännännyt kiinteistövälittäjien armeija, joka julistaa loputonta hintojen nousua. Vuokrien spekuloidaan nousevan 40 prosenttia; sen jälkeen on helppo korottaa niitä vaikka 10 prosenttia.

Asuminen on viidakko, jota kiinteistövälittäjät, jobbarit, spekuloijat ym. vedättävät minkä kerkiävät. Olen vuosikausia ihmetellyt, miksi kiinteistövälittäjien jokakeväiset spekulaatiot hintojen noususta julkaistaan kritiikittä kaikissa tiedotusvälineissä, vaikka ne ovat yksinkertaista markkinoiden vedätystä, eivät puolueetonta tiedonvälitystä. Talokauppa käy vilkkaimmillaan keväällä ja myytävää tulee, kun arvioidaan hintojen olevan nousussa.

Itse olen sitä mieltä, että kiinteistöjen hinnoissa on nyt jo ilmaa. Ne eivät ole sen arvoisia kuin minkä hintaisina niitä tarjotaan. Tällaisen seurauksista taloudelle on pelottavia kokemuksia, joista luulisi opitun, mutta ei ole opittu. Hintoja nostetaan kuin viimeistä päivää. Huonoja merkkejä kuuluu jo kuitenkin asuntomarkkinoilta Yhdysvalloista.

Asumisen pitäisi olla perusoikeus, eikä elämää hallitseva turvattomuustekijä kuten Suomessa. Markkinat ovat huono johtaja asuntopolitiikassa. Pitäisikö palata takaisin tähän perusasiaan eikä vain ennakoida hintojen nousua? Pitäisikö hallituksen tehdä jotain?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Stolle (nimimerkki)
Markkinat olisi paras johtaja myös asuntopolitiikassa. Nyt tämä johtajuus vain ei toteudu. On vaikea löytää selitystä tonttimaan kalleuteen tässä harvaan asutussa maassa. Muuta kuin julkisen monopolin älyttömyys. Tahallistako vaiko pelkkää tyhmyyttä?
tapioneva (nimimerkki)
Stolle: Markkinat olisi paras johtaja myös asuntopolitiikassa. Nyt tämä johtajuus vain ei toteudu. * Asuntopolitiikaton asuntopolitiikka eli vapaa hinnanmuodostus johtaa bantustanien muodostumiseen 50 kilometrin säteelle Helsingistä. Kokoomuksen asuntoasioista vastaava ministeri Jan Vapaavuori kuntien vaatimuksesta yrittää korvata markkinaa suunnittelulla tai ainakin ilmoittaa yrittävänsä.
puutarhamies (nimimerkki)
Hyvä ja monipuolinen kirjoitus tärkeästä asiasta! Jotkut kunnallispolitiikkaan perehtyneet ovat kertoneet, että kunnallista kaavoitusta hallitsee yleisesti korruptio. Maksamalla salattua vaaliavustusta puolueille saa vastapalveluksia. Kuulemma esim. jos Espoossa maksaa sekä Kokoomukselle että Demareille samasta asiasta, mikä tahansa rakennushanke menee läpi. Tällainen ei voi olla vääristämättä asuntopolitiikkaa pahasti. Kertokaa te asioita läheltä seuranneet, näinkö se menee?
VastaVirtanen (nimimerkki)
- Viidakossa on myös liaaneja : "Asuminen on viidakko, jota kiinteistövälittäjät, jobbarit, spekuloijat ym. vedättävät minkä kerkiävät." ... 'Gorillat käyttävät niitä liikkuessaan verottamaan haluamansa kasvuston pois.' Asuminen-liikkuminen-syöminen - kaikki veroporsaille pakollista. Turvallisuutemme takeeksi kaikki on Talmu-luvanvaraistettu. Äärimmäisen tarkoilla (lue: vain CO2kavereille) mutta tehottomilla säädöksillä on rakennettu tämä 'viidakko'. Viidakko on pelottava kuin tietokonevirus: kaikki luulevat että se olisi elävä evoluutioameba joka yllättää kenet hyvänsä eikä asialle voi mitään. Tausta on ihmeellisempi: aukot ja tietovarkaudet ovat tuhansien insinöörivuosien, projektien ja saunailtojen tulos. Asumisen kustannus ja säädöskokoelmat ovat myös suunnittelun tulos. Niillä on maksimoitu nk. lämpimän ilman kauppa. Veroporsas tarvitsee 300m3 lämmintä ilmaa ja hatarat seinät, maksimoitua hintaa satojatuhansia euroja lähes tyhjästä... Avaat television ja katsot naamoja, siellä suunnittelijat. Äänestä heitä. Kaikki hyötyvät. Siksi asiat toimivat notkeasti niinkuin ne on suunniteltu, muutosta ei tule idästä ei lännestä. Odotettavissa yhä enenevä ekosäännöstö jolla puhdistetaan suomea - siirtämällä lämpimän ilman päästökaupan päätuotetta eli euroja venäjälle jne... Asunnonomistaja, olet varmaan jo huomannut, sinä et kuulu joukkoon 'kaikki'. Alpo Rusi kertoi ketkä kaikki ovat kaikki. Siksi Rusiuutiset poljettiin suohon ikävin menetelmin. Mutta 'onneksi' Pian kaikki on kaikille toisin, saamme EU:n isommat pojat kaikkien uusien suunnitelmien takuumiehiksi. 13.12.2007 EU perustuslaki allekirjoitetaan Lissabonissa, oma lakimme käytännössä nollataan.... Sitten. Asunnonhankinta elinikäisenä haasteena on vain ruusuinen muisto, olemme saapuneet teho EU:hun, sukupolvien mittaiseen viidakkoon. Kenellä on 'oikeus' allekirjoittaa eli suorittaa maanpetos, ohittaen perustulakimme säätämisjärjestys? ¤vastavirtanen
ristotkoskelainen (nimimerkki)
Ainakin Porvoossa auttaa se, kun sukunimi päättyy -son. -Nen pääte on selkeä haitta. Kysykää vaikka Magnussonilta.
Kai Torvi (nimimerkki)
Tässä jutussa nyt ei ollut päätä eikä häntää. Pitkät asuntolainathan ovat varsinkin ensiasunnon ostajalle erittäin hyvä asia - eikä pitkää ole pakko ottaa ellei halua. Pankkisosialismin (edesmenneen Mika Tiivolan termi) aikaan ei valinnanvaraa pitkän ja lyhyen välillä ollut, vaan oli pakko ottaa lyhyt. Tämä nimenomaan pakotti hankkimaan alkuun pienen asunnon ja vähitellen siirtymään suurempaan, jolloin kunnon perheasunto hankittiin usein samoihin aikoihin kun lapset muuttivat pois kotoa. Holmila tuntuu väittävän, että asunnossa voi asua väljästi vasta kun asuntolaina on maksettu. Lyhyen asuntolainan lyhennyksistä selvitäkseen pienten lasten vanhempien piti myös painaa töitä, eikä lapsille sen vuoksi tahtonut riittää aikaa. Samankokoisissa lainoissa vuotuiset hoitokulut ovat sitä alemmat, mitä pitempi laina on. Toinen Holmilan väärinkäsitys on varsin yleinen: lainasta maksetut korot lisätään pääomaan ja näin saadaan asunnon "kokonaishinta". Korkohan on kuitenkin korvaus siitä, että saa maksaa myöhemmin. Tulevaisuudessa maksaminen rasittaa vähemmän, koska a) rahan arvo on alempi ja b) omat reaalitulot ovat todennäköisesti korkeammat, jolloin maksut vievät pienemmän osan tuloista.
Mauritius (nimimerkki)
Kyllä Holmilan kirjoituksessa tottakin on. Helsingin vuokra-asuntotilanne on käsittämätön, verrattuna esim. Berliiniin. En tiedä, miten se on mahdollista, että Saksassa voi asua vuokralla hyvin monipuolisesti - ja ilmeisesti lähes kaikkialla. Asuntoja ensinnäkin löytyy, eivätkä vuokratkaan ole hirmuiset. Ruotsissa on jo toisin. Siellä on monenmoista vuokralaisen etua ajavaa lakia ja pykälää. Se taas on johtanut siihen, että jos on sattunut saamaan kaupungin tai jonkin muun tahon vuokra-asunnon, ei siitä mitenkään kannata luopua. Sen saakin - laillisesti - vuokrata eteenpäin hyvinkin pitkäksi aikaa. Jokin syy edelleenvuokraamiseen tarvitaan, mutta yleensä se ei ole ongelma. Kun vuokra-asunto on tällä tavalla pääomaa, ei sekään hyvältä kuulosta. Tukholman keskustassa on siis varsin hienoja ja halpoja vuokra-asuntoja, mutta niissä asuu joko asunnon vuokrannut tai se jolle se on edelleenvuokrattu. Helposti niistä ei päästetä irti, vaikka ne eivät sopisi elämäntilanteeseen. Mutta Saksan-malli kiinnostaisi.
paulaholmila (nimimerkki)
Torvelle: Mahdollisuus pitkiin lainoihin on ilman muuta parannus, mutta ei ihan yksiselitteinen. Avioerot, työttömyys, kuolema ym. yllättävät elämänmuutokset saattavat tehdä mutkikkaaksi elämänikäisen sitoutumisen asuntovelkaan (ja pankkiin) ym. Ihmiset eivät välttämättä miellä, minkä hintaista se raha on, ja pakkoavioliitto pankin kanssa voi myös säröillä korkojen heilahdellessa tai elämäntilanteiden muuttuessa. Puutarhamiehelle: Itse haluaisin kyllä uskoa, että Suomi, jopa kiinteistökauppa olisi putsattu korruptiosta 60-70 -lukujen skandaalien ja oikeudenkäyntien jälkeen (niitä käytiin mm. Espoossa). Kaavoituksessa kyllä saattaa olla erilaista hyvävelikauppaa, joka ei varsinaisesti ole rikollista, mutta ei välttämättä kuntalaisten etukaan. Kansalaisten (ja lehdistön) pitäisi jaksaa seurata ja valvoa kaavoitustakin, läpinäkyvyys on ainoa keino estää väärinkäytökset.
Ensikko (nimimerkki)
Hyvä keskustelunavaus, tosin hieman provosoiva kuten asiaan kuuluu. On totta että laina-ajat ovat pitkiä ja lainanottajam harkintakyky joutuu kyllä kovalle koetukselle. Tosin pitkät laina-ajat mahdollistavat nuorelle lapsiperheelle asianmukaisen, väljän asumisen esim. omakotitalossa. Tällaista vaihtoehtoahan ei säätelyaikana ollut. Laina aika oli max. 10 vuotta ja sekin melkein rukoillen. Riski työttömyyden tai työkyvyn menetyksestä on toki aina olemassa. Jos kuitenkin pitkäkin laina-aika on sovitettu oikein käytössä oleviin tuloihin, ei ongelmaa pitäisi olla. Jos sitten vakavampaa sattuu, asunnon voi myydä ja vaihtaa edullisempaan. Markkinatilanne toki ratkaisee tämän toimenpiteen tehoa talouteen nähden. Ei pitkän laina-ajan riski tasaisilla markkinoilla terveyden tai työpaikan suhteen ole sen suurempi kun pienemmän ja lyhemmän lainankaan. Kaikkea sattuu, ihmiset sairastuvat ja menettävät työpaikkansa, mutta sen pelon odottelussa ei kukaan voi elämäänsä elää. Voidaan olla myös montaa mieltä siitä, onko pitkä asuntolaina elämää hallitseva turvattomuus- vai turvallisuustekijä. Asuntolaina suosii korkeaa työllisyyttä ja määrätynlaista yhteiskutarauhaa. Kun lapsiperheellä on asuntolainaa, eletään yleensä melko säntillistä elämää. Pitkät laina-ajat voidaan myös tulkita vapaudeksi harkita minkälaisessa asunnossa haluaa asua. Aina kun on vapautta ja oikeuksia, on myös riski siitä että kaikkien harkintakyky ei riitä arvioimaan omaa tilannetta kyllin tarkasti. Tämä koskee myös mm. alkoholipolitiikan liberalisointia, useille sillä ei ole vaikutusta ja toiset kaatavat kaiken kurkkuunsa minkä käsiinsä saavat.
veksi (nimimerkki)
Holmila kirjoittaa asiaa. Asuntokysymyksestä ei olekaan näkynyt laajemmin puheenvuoroja, saati analyysiä ja selvitystä. Ihmetyttää siksi, että asunnossa on suuri varallisuusarvo, kenties suurin, mitä monellakaan on. Tosin tuo arvo ei ostajalle ole omaa, vaan velkaa, joka painaa ieksen lailla. Asuntojen omistaminen on suuri harha, joka on meille periytynyt, emmekä pääse siitä eroon. Talot, joissa asunnot sijaitsevat ovat nykyisellään harrastelijoitten käsissä, kun asialla pitäisi olla asiansa osaava talon omistaja. Amatöörit eivät ymmärrä asunnon arvoa, eivätkä käsitä ottamiensa velkojen määrää ja rakennetta. Amatöörinimityskin on liikaa sanottu, sillä amatööri sentään ymmärtää asiastaan jotain, mutta asunnonostajat ja –omistajat eivät kerrassaan mitään. Kun omistaminen olisi ammattilaisella, voisimme me katajainen kansa asua niissä vuokralla, kuten sivistyneet Saksalaiset ja Tanskalaiset asuvat. Lisään tähän vielä omistamisen harhan päätöksen. Sellainen on eläkemummo, leski, joka pienellä eläkkeellään pärjää yhtiövastikkeen kanssa, mutta ei enää putkiremontin kustannusten kaatuessa päälle. Vuokralla asuminen antaa myös kevyen mahdollisuuden vaihtaa asuntoa tarpeen mukaan. Se on omistaja-asukkaalle varsin hankala prosessi. Vuokralla asuminen on ainoa järkevä muoto asua ja valtion on siirryttävä tukemaan vuokra-asumista nykyisen omistusasumisen sijasta. Asumsen kustannuksiin on jo aika kiinnittää huomio ja tehtävä siitä tarvittavat johtopäätökset.
paulaholmila (nimimerkki)
Kiitos. Tarkoitin avauksen enemmän asunto- ja sosiaalipoliittiseksi kuin kansantaloudelliseksi tai finanssikannanotoksi. Tosin eipä niitä voi erottaakaan. EU:ssa on maita, joissa aikanaan asiat ratkaistiin niin, ettei ole pakko omistaa asuntoa asuakseen siedettävästi - ja näissä maissa on myös asumisväljyys paljon suurempi (eikä ilmasto selitä tätä). Rakenne Suomessa on hankalin pienituloisille ja nuorille - joista sosiaalipolitikkassa on ollut tapana erikseen huolehtia. Jos asumisen näkee perusoikeutena, se johtaa toisenlaiseen pohdintaan kuin jos sen näkee keinottelun ja sallitun ahneuden välineenä. Minulla ei ole lääkkeitä, mutta joskus olisi hyvä keskustella perusasioistakin. 90-luvun alun lamaa edelsi hillitön kiinteistöjen hintojen nousu ja spekulointi. Mitä sitten sattuikaan?
veksi (nimimerkki)
Holkerin hallitus poisti vuokrasäännöstelyn, mikä silloin markkinoitiin lupauksella, että markkinat tuovat nyt kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja riittävästi kaikille tarvitsijoille. Tänään tiedämme miten on käynyt. Luvattuja vuokra-asuntomarkkinoita ei ole näkynyt, eikä hallitukset ole kaikkine asuntoministereineen laittaneet asian eteen tikkua ristiin. Asuntoministerit ovat kuitanneet palkkansa muulla perusteella, kuin työsaavutuksillaan.

Toimituksen poiminnat